Julkaistu 05.06.2019 0          
Jo liki 50 000 € järjestötoimintaan

Ärrä lahjoittaa thainyrkkeilyn alkeiskurssi Turussa

R-kioski jakaa kahden kuukauden välein paikallisille toimijoille 1 000 euron suuruisia lahjoituksia. Lahjoitusten tavoitteena on tukea pieniä ja lähiyhteisöä hyödyttäviä seuroja ja yhdistyksiä. Lahjoitustyö jatkuu vuoden loppuun saakka.

Maaliskuussa 2018 alkanut Ärrä tekee hyvää paikallisesti -hanke on innostanut paikallisia kioskeja toimimaan ja myös asiakkaat ovat ottaneet kampanjan hyvin vastaan. Kuluvana vuonna R-kioskit jakavat yhteensä 48 000 euroa paikallisille seuroille ja yhdistyksille. Kampanjassa jokaisesta R-kioskeilla myydyistä hot dogeista lahjoitetaan 5 senttiä hyväntekeväisyyteen. Tuki kohdistetaan asiakkaiden ja paikallisten R-kauppiaiden valitsemiin lähiyhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin kahden kuukauden välein. Paikallinen urheiluseura voi paikallisavun kautta saada esimerkiksi jalkapallokenttänsä kunnostettua tai paikalliset vähävaraiset perheet kaipaamaansa tukea.

- Asiakkaat ovat suhtautuneet oikein positiivisesti lahjoituskampanjaan. On mielettömän upeaa, että voimme tukea yhdistysten toimintaa, kertoo Melina Suomela, Turun Runosmäen R-kioskin kauppias.

R-kioskit ovat keskeisiä alueellisia toimijoita. Ärrät ovat usein myös asukkaiden kokoontumispaikkoja. R-kioski haluaakin osaltaan tukea paikallista toimintaa.

Tuoreimpien kahdeksan lahjoituskohteen joukossa on muun muassa Suomen vanhin thainyrkkeilyyn keskittyvä sali: Turku Thai Boxing Club (TTBC). Salilla thainyrkkeilyä voivat harjoitella niin vasta-alkajat kuin ammattilaisetkin.

Seura järjestää lahjoitusrahoilla Turun Tyttöjen Talon jäsenille ilmaisen alkeiskurssin, jossa lajiin voi tutustua ohjatussa ympäristössä.

- Thainyrkkeily kasvattaa kunnon lisäksi itsetuntoa. Monet löytävät siitä oman tapansa ilmaista itseään, kertoo toiminnanjohtaja Tommi Räsänen TTBC:ltä.

Tutustumiskurssin lisäksi TTBC käyttää osan lahjoitusvaroista junioreiden kesäharrastustoimintaan. Rahoilla hankitaan muun muassa uusia ulkoiluvälineitä.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Celerpak Oy

Celerpak Oy

Aaltopahvilaatikot, Pahvilaatikoita, Pakkauksia, Pakkaussuunnittelua

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Liedon Vanhalinna

Vanha Härkätie 111, Lieto

www.abocatering.fi

Viihtyisätja monipuoliset kokous- ja juhlatilat Linnavuoren kartanomiljöössä – historiaa, kulttuuria ja luontoa lähellä. Oheisohjelmaksi opastettuja kierroksia niin museonäyttelyissä kuin ulkoilupoluilla. Tilavuokraus ja tilausravintolapalvelut.

Lue uusin näköislehtemme

06-08/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 13.06.2019


06-08-liite/2019



Kesäliite
to 13.06.2019


Seuraa meitä somessa