Julkaistu 11.06.2019 0          

Kaksi puuta Rauman kesäteatterissa

Juha Tapion hittien kuljettama musiikkikomedia saa ensi-iltansa 14. kesäkuuta Rauman kesäteatterissa Fåfängassa.

Kaksi puuta on hauska tarina rakkaudesta, intohimosta ja… jääräpäisyydestä. Vaikka ennen olikin kaikki paremmin, niin voiko muutos joskus kuitenkin olla hyväksi? Kahden täysin erilaisen maailman kohdatessa ristiriidoilta ei voida välttyä, mutta kenties näkökulmien avartaminen voi tuottaa myös jotain hyvää ja yllättävää.

Romanttisen komedian ovat käsikirjoittaneet Osku Valve ja Otto Kanerva. Kanerva myös ohjaa esityksen. Rooleissa nähdään ja kuullaan Ria Kataja, Mikko Töyssy, Otto Kanerva, Hanna Vahtikari, Veera Tapanainen ja Miikka J. Anttila. Vauhdikasta menoa säestää ja rytmittää Antti Vauramon johtama loistava livebändi.

Kaksi puuta sai kantaesityksensä viime kesänä Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa, jossa se menestyi erinomaisesti ja suorastaan murskasi edellisen katsojaennätyksen. Rauman kesäteatterin esityskauden lipuista on ennen ensi-iltaa varattu jo yli puolet, joten paikat kannattaa varmistaa ajoissa.

Rauman kesäteatteri sijaitsee Fåfängassa luonnonkauniilla alueella aivan merenrannan tuntumassa. Katettuun katsomoon kulkua on helpotettu edellisten kesäkausien katsojapalautteiden toiveiden mukaisesti muun muassa lisäämällä kaikille käytäville kaiteet.

Kaksi puuta -esitykset jatkuvat Rauman kesäteatterissa 17. elokuuta asti.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

BEST WESTERN Hotel Seaport

Matkustajasatama Toinen Poikkikatu 2, Turku

www.hotelseaport.fi

Kokoustilat:Aulakabinetti 12 hlö, kapasiteetti 14 hlö diplomaatti. Tulli ja Konttorikabinetit, kumpaankin tilaan max 10 hlö, tilassa 8-10 hlön ryhmätyöpöytä. Conferens 1+2, max 45 hlöä/tila, kapasiteetti 18 hlö U-muoto, 45 hlö luokkamuoto, 60 hlö teatterimuoto. Kaikissa kokoustiloissa piirtoheitin, fläppitaulu, valkokangas ja datatykki. Conferens-tilassa lisäksi dvd-äänentoistolaitteet, puhelin.

Lue uusin näköislehtemme

09/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 05.09.2019


Seuraa meitä somessa