Julkaistu 13.06.2019 0          
KOLUMNI

Kissmyturku.fi ja eatmyturku.fi – mainiot esimerkit elinkeinoelämän ja julkisen sektorin yhteistyöstä

Visit Turku tekee media- ja pr-työtä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Kuva viime kesän Turun linnan turnajaisista, jolloin Mika Tommola Kympin uutisista oli paikan päällä.

Viime lokakuussa avattiin kissmyturku.fi. Se on matkailun uusi inspiraatiosivusto sekä Turussa vieraileville että paikallisille asukkaille. Runsaan puolen vuoden kuluessa kissmyturku.fi on kerännyt 192 000 käyntiä, mikä lienee vasta alkua. Vauhtiin päästyään verkkosivusto palvelee vuosittain jopa miljoonaa Turusta kiinnostunutta, mikäli odotuksemme toteutuvat.

Ne ovat kyllä ihan realistiset, sillä potentiaalia riittää.

Turku on suomalaisittain vahva ja kansainvälisesti tarkasteltuna nouseva matkailukaupunki, jossa alan yritykset ja julkinen sektori ovat esimerkillisesti yhdistäneet voimansa molempien yhteiseksi eduksi. Tässä instrumenttina on toiminut Visit Turku, jonka koordinoimiin markkinointitoimenpiteisiin voivat osallistua kaikki varsinaissuomalaiset matkailutoimijat museoista hotelleihin ja teemapuistoista ravintoloihin.

Uusin ja yksi suurimmista Visit Turun ja sen yhteistyökumppanien voimannäytöistä on edellä mainittu kissmyturku.fi. Mistä tässä yhteen hiileen puhaltamisen malliesimerkissä on kysymys?

Visit Turun ylläpitämä sisältömarkkinointisivusto on suunniteltu niin, että kuka tahansa matkailutoimija voi tulla siihen mukaan. Koska Visit Turun oma budjetti on pieni, keräämme markkinointitoimenpiteisiin tarvittavan rahoituksen kumppaniemme osallistumismaksuina. Kissmyturku.fi-sivuston suurimmat yhteistyökumppanit laivayhtiöistä hotelliketjuihin maksavat mukanaolostaan useampia kymmeniä tuhansia vuodessa. Pienet toimijat kuten putiikit ja ravintolat pääsevät näyttävälle verkkosivustolle alimmillaan tuhannella eurolla vuodessa.

Pienellekin panostukselle saa sivustolla paljon vastinetta, sillä kissmyturku.fi:n sisältömarkkinoinnin ammattilaisista koostuva toimituskunta toteuttaa kumppanikohteissa arvokkaat valo- ja videokuvaukset ja kirjoittaa kustakin kohteesta esittelytekstin tai pitkän toimituksellisen artikkelin. Kun kohteiden materiaali on sivustolla, se löytää yleisönsä kissmyturku.fi:n tarkasti kohdennetun verkkomainonnan avulla.

Tämän yhdessä markkinointiviestintätoimisto Drama Queenin kanssa rakennetun, kokeilevan ja jatkuvasti kehittyvän toimintamallin avulla pystymme tarjoamaan pienillekin toimijoille pääsyn vetovoimaiselle foorumille. Lisäksi pystymme tarjoamaan näkyvyyttä ympärivuotisesti ja esimerkiksi nostamaan esiin pieniäkin tapahtumia juuri silloin kun ne sitä tarvitsevat.

Paitsi informaatiota, kissmyturku.fi välittää myös tunnetta. Heti kissmyturku.fi-sivuston avattuamme kysyimme lukijoilta, miltä Turku tuntuu. Saimme kaikkiaan lähes pari tuhatta vapaamuotoista vastausta, joita toimitus tutki hetkittäin kyynel silmässä – vuoroin naurusta, vuoroin muusta liikutuksesta. Näistä vastauksista kiintoisimpia on koottu myös kissmyturku.fi-sivustolle.

Milta Turku tuntuu -kyselyn myötä tuli puolivirallisesti todennettua myös se, että Turku on tavattoman pidetty kaupunki, sillä noin 85 prosenttia vastauksista ilmensi lämpimän positiivisia tunteita. Noin 15 prosentin kielteinen osuus kertoo, että kaupunkimme osaa myös ärsyttää. Alkuperäisenä turkulaisena tulkitsen tämän niin, että meistä turkulaisista löytyy myös karismaan tarvittavaa särmää ja kiehtovaa ristiriitaisuutta.

Näin kesän kynnyksellä ehdotan, että kurkistat osoitteeseen kissmyturku.fi ja löydät teemoja kesäretkillesi. Älä unohda myöskään eatmyturku.fi –sivustoa, joka on aivan uusi inspiraatiosivusto yhteistyössä ravintoloiden ja ruokatuottajien kanssa. Sieltä löydät kesän parhaat reseptit. Tässä vielä inspiraatioksi oma suosikkipoimintani jutusta \"Miltä Turku tuntuu?\"

\"Turku tuntuu isolta pop-up-klubilta kesällä. Turku tuntuu pieniltä markkinoilta talvella.\" – Aapeli

Mainiota matkailukesää!

Anne-Marget Hellén
matkailujohtaja, Visit Turku

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Tammirauman Hunajatila

Tammirauman Hunajatila

Hunajanmyynti, Mehiläistenhoito

BLOGIT

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Ota yhteyttä ajoissa

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Kasvavia yrityksiä, onnellisia yrityskummeja

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

06-08/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 13.06.2019


06-08-liite/2019



Kesäliite
to 13.06.2019


Seuraa meitä somessa