Julkaistu 01.07.2019 0          

Administer ostaa turkulaisen Interexusen liiketoiminnan

Sähköisen taloushallinnon asiantuntijayhtiö Administer ostaa turkulaisen tilitoimisto Oy Interexus Ab:n liiketoiminnan. Voimakkaasti kasvava Administer-konserni vahvistaa liiketoimintakaupan myötä osaamistaan erityisesti varainhoitoyhtiöiden ja muiden sijoitustoimintaa harjoittavien yhtiöiden sekä rakennusalan taloushallinnon saralla. Interexuksen liiketoiminta siirtyy Administerin Turun toimipisteeseen, ja yhtiön liiketoimintaa johtanut Krister Stolt jatkaa Administerin palveluksessa.

- Administer oli tuttu aiemman yhteistyön kautta, ja miettiessämme sopivaa jatkajaa Interexuksen toiminnalle yhtiö tuntui luonnolliselta valinnalta. Administerin oma taloushallinnon ohjelmisto eFina ja osaava henkilökunta takaavat, että asiakkaamme ovat jatkossakin hyvissä käsissä, sanoo Stolt, joka on toiminut Administerin talousjohtajapalveluja tarjoavaa CFO-tiimissä oman toimiston luotsaamisen ohessa.

Administer on nopeasti kasvava suomalainen taloushallinnon palveluyritys, jolla on 24 toimipistettä ympäri Suomea sekä toimisto Tukholmassa ja Tallinnassa. Administer-konserniin kuuluvat myös henkilöstö- ja palkkapalveluyhtiö Silta Oy, taloushallinnon ulkoistuspalveluihin erikoistunut Administer Partner Oy sekä kuntien taloushallinnon asiantuntujayritys Kuntalaskenta Oy. Konserni työllistää 700 henkilöä.

- Administer-konserni on viime vuosina kasvanut voimakkaasti ja laajentanut niin palvelutarjoomaansa kuin toimipisteverkostoaankin. Interexuksen liiketoiminnan sekä Krister Stoltin monipuolisen kokemuksen myötä pystymme palvelemaan entistä paremmin asiakkaitamme Turun seudulla, ja Kristerin osaaminen luonnollisesti tukee myös valtakunnallisesti toimintaamme sijoitusyhtiöiden ja rakentajien taloushallintokumppanina, toteaa Administerin toimitusjohtaja Peter Aho.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Innostuminen

Liedon Säästöpankki

Liedon Säästöpankki

Tahdon.

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

10/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 10.10.2019


Seuraa meitä somessa