Julkaistu 01.07.2019 0          

Teknologiakiinteistöt manageroimaan Hemsön sote-kiinteistöjä

Hemsön Turussa sijaitsevien sosiaali- ja terveyskiinteistöjen managerointi siirtyy Turun Teknologiakiinteistöjen hoidettavaksi syyskuun alusta alkaen. Hemsö osti keväällä Turun kaupungilta 18 sosiaali- ja terveyskiinteistöä, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on reilut 80 000 neliömetriä. Kiinteistöissä toimii Turun kaupunginsairaala, kahdeksan hoivakotia sekä terveysasema. Kiinteistöjen pääkäyttäjä on Turun kaupunki.

Managerointisopimuksen myötä Teknologiakiinteistöt ryhtyy vastaamaan Hemsön Turun sotekohteiden teknisestä ylläpidosta ja operatiivisesta kiinteistöjohtamisesta. Kiinteistöjen taloushallinnosta vastaa jatkossakin Hemsö.

Ruotsalaisomisteisesta Hemsöstä tuli Teknologiakiinteistöjen toiseksi suurin omistaja yhtiön tehtyä merkittävän sijoituksen Teknologiakiinteistöihin keväällä.

- Manageroinnin siirtyminen meille on selkeää jatkumoa sille, että Hemsö merkitsi Teknologiakiinteistöjä. Olemme tyytyväisiä, että Hemsö luottaa kykyymme pitää nämä yhteiskunnallisesti merkittävät kiinteistöt kunnossa, sanoo Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

Hemsölle Teknologiakiinteistöjen valinta manageroijaksi oli niin ikään luonteva ratkaisu, sillä yrityksellä ei ole Turussa omaa organisaatiota.

- Turun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt kaipaavat paikallista manageria, joka tuntee markkinan ja asiakkaat ja on valmis tutustumaan kohteiden erityispiirteihin. Hemsö on jatkossakin vahvasti mukana asiakasrajapinnassa ja yhteisessä tekemisessä, mutta jo valmis kumppanuutemme Teknologiakiinteistöjen kanssa saa tätä kautta uusia ja uskoakseni molempia hyödyttäviä muotoja, kertoo Hemsön maajohtaja Jarkko Leinonen.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Autovuokraamo Lempinen St1 Stålarminkatu

Autovuokraamo Lempinen St1 Stålarminkatu

Autojen pesut, Autojen puhdistuspalvelut, Autojen ruosteen estokäsittely, Autovuokrausta, Kahviloita

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Innostuminen

Liedon Säästöpankki

Liedon Säästöpankki

Tahdon.

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

10/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 10.10.2019


Seuraa meitä somessa