Julkaistu 03.07.2019 0          

Näin huijarit iskevät yrityksiin kesälomakaudella

Kesä on huijareiden kulta-aikaa. Yrityksiin kohdistetaan muun muassa sähköpostihuijauksia, valelaskuja ja ns. toimitusjohtajahuijauksia.

Yritykset joutuvat kesäisin suuremman huijauslaskutuksen kohteeksi, koska silloin aiheettomien laskujen oletetaan menevän läpi paremmin, kun yrittäjä ja laskuja normaalisti käsittelevät ihmiset lomailevat.

Osa huijauksista on aiheettomia laskuja, joissa velotetaan tuotetta tai palvelua, jota ei ole tilattu. Lisäksi kirje saattaa olla laskun näköinen tarjous.

Paras tapa ehkäistä huijauksia on kouluttaa työntekijöitä, niin vakituisia kuin sijaisia.

Hakemistohuijaukset

Ulkomailta tulee yrityksiin niin sähköpostitse kuin kirjeitse yhteydenottoja, joissa pyydetään päivittämään yrityksen tiedot eurooppalaiseen yrityshakemistoon. Pienellä präntillä alempana lukee, että palvelu onkin maksullinen.

Myös kotimaisia operoijia on liikkeellä. Yritys saa puhelun, jossa pyydetään päivittämään tiedot. Vasta puhelun lopussa hyvin nopeasti mainitaan, että kyseessä on maksullinen tietojen päivitys.

Vaikka yrityksen edustaja kieltää sitten palvelun ostamisen, saattaa seurauksena olla laskuja ja perintäkirjeitä.

Office 365 -huijaukset

Microsoftin nimissä ja logolla on liikkeellä sähköpostihuijauksia, joissa yritysten työntekijöitä pyydetään klikkaamaan epämääräistä linkkiä.

Huijausviesteissä kerrotaan, että käyttäjän sähköpostitili pitää vahvistaa avaamalla viestissä oleva linkki ja syöttämällä tilin salasana, jotta tilin käyttö ei estyisi.

Näin viestin lähettäjä yrittää urkkia tilin salasanan.

Jos petoksen tekijä pääsee sisään yrityksen sähköpostijärjestelmään, hyökkääjä voi seurata viestejä ja pian ohjailla rahaliikennettä omille tileilleen.

Kaikkien Office 365 -tuotteita käyttävien yritysten kannattaa rajoittaa sähköpostien edelleenlähetyssääntä ja ottaa käyttöön kaksivaiheinen tunnistautuminen.

Toimitusjohtajahuijaukset

Niin sanotut toimitusjohtajahuijaukset kohdistuvat enimmäkseen suuriin yrityksiin, mutta niitä on tehty tai yritetty tehdä myös pk-yrityksiin.

Rikolliset perehtyvät huolellisesti yritykseen ja sen avainhenkilöihin netin kautta.

Huijarit lähettävät pomon nimissä sähköpostia ja yrittävät saada henkilöstön hoitamaan tilisiirtoja omille tileilleen. Jos toimitus- tai talousjohtajan käyttämä osoite on esimerkiksi matti@yritys.fi, rikolliset ovat saattaneet lähettää huijausviestejä osoitteestamatti@yr1tys.fi .

Katso alla olevasta linkistä ohjeet harhaanjohtavan markkinoinnin ja valelaskujen tunnistamiseksi ja torjumiseksi.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Amandum

Amandum

Coaching, Hypnoterapiaa, Liikuntapalveluja, Psykologipalveluja, Työnohjaus

BLOGIT

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Ota yhteyttä ajoissa

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Kasvavia yrityksiä, onnellisia yrityskummeja

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-08/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 13.06.2019


06-08-liite/2019



Kesäliite
to 13.06.2019


Seuraa meitä somessa