Julkaistu 03.07.2019 0          

Kasvattajarahaston pääomasijoitus Hegolle

Aboa Venture Management Oy:n hallinnoima Kasvattajarahasto Ky on tehnyt pääomasijoituksen Laitilassa toimivaan HeGo Oy:öön. Yhtiön pääomistajina jatkavat Juha Henttunen ja Markus Gottschalk.

Pääomasijoitus vauhdittaa ja tukee HeGo Oy:n kasvua, sekä pyrkimystä kasvaa merkittäväksi teollisuuden laiterakennus-, asennus- ja kunnossapitoyritykseksi. HeGo Oy on perustettu keväällä 2019. Yhtiön kotipaikka ja toimitilat sijaitsevat Laitilassa.

Asiakasprojektit vievät yrityksen työntekijät eri puolille kotimaata ja Eurooppaa. Yrityksen ydinosaamista ovat laite- ja koneasennukset, kuljetinratkaisut sekä erilaiset teräsrakennetoteutukset, sopimusvalmistus, levyvaihdin huolto sekä S2 luvanvaraiset työt esim. omakotitalojen sekä teollisuuden kokonaisvaltaiset sähkötyöt ja suunnittelu.

Yrityksellä on nykyaikainen konepaja Laitilassa. Konepaja palvelee monipuolisesti ja tarjoaa asiakkaille joustavasti räätälöidyt metallituotteet sekä ratkaisut.

- Keväällä itselleni ja Markukselle avautui tilaisuus lähteä yrittäjiksi tutulle toimialalle. Alusta asti oli selvää, että tarvitsemme luotettavan ja osaavan kumppanin tukemaan liiketoimintaamme, sekä tuomaan uskottavuutta yrityksellemme. Aboan ja Kasvattajarahaston mukaantulo yritykseen oli luonteva vaihtoehto, toteaa HeGo Oy:n toimitusjohtaja Juha Henttunen.

- Asiakkaat ovat ottaneet uuden toimijan vastaan positiivisesti. Mielenkiintoa yritystä ja sen palveluja kohtaan on ollut kiitettävästi. Uskon, että osaavalle ja luotettavalle toimijalle on tilaa markkinoilla myös jatkossa, kertoo Markus Gottschalk.

- Kasvattajarahaston sijoitus tuo aloittavaan yritykseen kaivattua uskottavuutta. Lisäksi haluamme auttaa ja tukea yritystä menestymään ja kasvamaan kannattavasti. Uskon yrityksen olevan hyvä sijoituskohde rahastollemme. Kasvun vauhdittaminen myös yritysostoilla on mahdollista, toteaa Aboa Venture Management Oy:n sijoitusjohtaja Petri Lindholm.

HeGon budjetoitu liikevaihto on 2,5 miljoonaa euroa ja yritys työllistää 10 henkilöä.

Aboa Venture Management Oy tarjoaa eri toimialojen yrityksille oman pääoman ehtoisia rahoitus- ja omistusratkaisuja osallistumalla johdon yritysostoihin, MBO-, MBI- ja muihin yritysjärjestelyihin sekä pienten ja keskisuurten yritysten käynnistys- ja kasvuvaiheisiin.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky

Kirjanpitotoimistoja, Tilitoimistoja

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Innostuminen

Liedon Säästöpankki

Liedon Säästöpankki

Tahdon.

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

BEST WESTERN Hotel Seaport

Matkustajasatama Toinen Poikkikatu 2, Turku

www.hotelseaport.fi

Kokoustilat:Aulakabinetti 12 hlö, kapasiteetti 14 hlö diplomaatti. Tulli ja Konttorikabinetit, kumpaankin tilaan max 10 hlö, tilassa 8-10 hlön ryhmätyöpöytä. Conferens 1+2, max 45 hlöä/tila, kapasiteetti 18 hlö U-muoto, 45 hlö luokkamuoto, 60 hlö teatterimuoto. Kaikissa kokoustiloissa piirtoheitin, fläppitaulu, valkokangas ja datatykki. Conferens-tilassa lisäksi dvd-äänentoistolaitteet, puhelin.

Lue uusin näköislehtemme

10/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 10.10.2019


Seuraa meitä somessa