Julkaistu 09.07.2019 0          

Yhteislaulujamit Samppalinnanmäellä

Samppalinnan yhteislaulujameissa 5.8.2019 lavalle nousevat Mira Luoti, Ressu Redford, Jussu Pöyhönen ja Tommi Läntinen.

Mira Luoti on tullut tunnetuiksi PMMP-yhtyeestä sekä lukuisista TV-esiintymisistä mm. Vain Elämää, Tähdet Tähdet ja Voice of Finland.

Ressu Redfordin hitit ovat kaikille tuttuja. Uransa alkuaikoina hänet tunnettiin parhaiten kansainvälisilläkin markkinoilla tunnetuksi tulleesta Bogart Co. -bändistä. Viimeksi Ressu valloitti yleisön sydämet Tähdet tähdet -tv-ohjelmassa.

Jussu Pöyhönen, Suurlähettiläät-yhtyeen keulahahmo on ennenkin esiintynyt Samppalinnanmäellä niin musikaalissa Ja kaikki laulaa kuin på Samppalinna -illassakin. Jussua nähdään yhteislauluillan jälkeen mm. Queen-yhtyeestä kertovassa suurmusikaalissa We will rock you.

Tommi Läntisen Via Dolorosa on kaikkien suomalaisten tuntema hitti vuodelta 1995. Tommi aloitti uransa Boycott-yhtyeessä 1980-luvulla. Tommin voi nähdä tulevan kauden Selviytyjät Suomi -ohjelman kolmannella tuotantokaudella.

Ja kaikki laulaa på Samppalinna järjestetään jo viidennen kerran. Illasta onkin muodostunut kesän yhteishengen kohokohta. Musiikkitapahtumassa yhdistyy yhteislaulu- ja konserttiperinteen parhaat puolet, jotka takaavat hyvän tunnelman katetussa teatterikatsomossa.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky

Kirjanpitotoimistoja, Tilitoimistoja

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Innostuminen

Liedon Säästöpankki

Liedon Säästöpankki

Tahdon.

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

10/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 10.10.2019


Seuraa meitä somessa