Julkaistu 13.08.2019 0          

Hevosenlannan polttopotentiaalia selvitetään Varsinais-Suomessa

Hevosharrastuksen suosio ja hevosten määrä on kasvanut. Yhä useampi hevostalli tuskailee lannan loppusijoittamisen kanssa. Energiakäytön mahdollisuutta kartoitetaan HEPO-hankkeessa.

Turun ammattikorkeakoulun koordinoimassa HEPO-hankkeessa selvitetään Varsinais-Suomen hevostilojen lantamäärät, hevosenlannan polttamisesta kiinnostuneet kattilalaitokset, kuivikkeiden käyttö ja logistiset ratkaisut. Selvityksen perusteella arvioidaan hevosenlannan hyödyntämispotentiaalia energiaksi ja taloudellista kannattavuutta Varsinais-Suomessa.

Hevostiloilla on usein muuta maataloutta vähemmän peltopinta-alaa lannan levittämiseen ja hevosenlannalle on etsittävä sijoituspaikkaa muualta. Turun seudun tärkeän hevosenlannan vastaanottopisteen toiminta Topinojalla on muuttunut.

– Lainsäädäntö muuttui viime vuoden lopulla. Se mahdollistaa hevosenlannan hyötykäytön aiempaa helpommin, toteaa hankkeen projektipäällikkö Pekka Alho Turun ammattikorkeakoulusta.

Alustavien yhteydenottojen perusteella kiinnostusta hevosenlannan energiakäytön kehittämiseen on sekä hevostiloilla että lämpölaitoksilla. Tutkimusaineistoa kerätään vuoden loppuun.

– Hevosenlanta on noussut yhdeksi mielenkiintoiseksi vaihtoehdoksi uuden lämpölaitoksen suunnittelun yhteydessä, sanoo toimitusjohtaja Anne Ahtiainen Liedon Lämpö oy:sta.

Lannan poltto vaatii vanhalta kattilalta jonkin verran muutoksia ja järkevintä olisi huomioida se jo uuden laitoksen suunnitteluvaiheessa. Lantaa voidaan polttaa hakkeen joukossa viidestä kahteenkymmeneen prosenttia.

Turun ammattikorkeakoulu toteuttaa HEPO-hankkeen yhteistyössä Turun Hippos ry:n, Pro Agria ry:n ja Suomen Ratsastajainliiton kanssa. Hankkeen toteutusaika on 1.5.2019–31.3.2020.

HEPO-hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014–2020 sekä Varsinais-Suomen alueellista maaseudun kehittämissuunnitelmaa. Hanketta rahoittaa EU:n maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Camp Consulting

Camp Consulting

Konsultointi, Myyntivalmennus, Rekrytointipalveluja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

01-02/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 06.02.2020


Seuraa meitä somessa