Julkaistu 05.09.2019 1          

Miten kasvatan lapsestani iloisen yrittäjän -opas jaetaan tuoreille vanhemmille

Taloushallintoyritys Talenom Oyj haluaa kunnioittaa yrittäjyyttä ja yrittäjiä tuoreella kirjalla Miten kasvatan lapsestani iloisen yrittäjän. Se lahjoitetaan Yrittäjän päivänä 5.9.2019 kaikissa Suomen synnytyssairaaloissa syntyvien vauvojen vanhemmille. Tempauksen tausta-ajatuksena ovat tutkimustulokset, joiden mukaan yrittäjät ovat keskimäärin palkansaajia tyytyväisempiä elämäänsä, uskovat enemmän itseensä ja suhtautuvat positiivisemmin tulevaisuuteen. Ne ovat kaikki ominaisuuksia, joita useimmat vanhemmat toivovat lapsilleen.

Kirjassa viiden menestyneen yrittäjän vanhemmat kertovat lapsensa tiestä. Mukana ovat Jasper Pääkkösen äiti Virve, nyhtökaurasta tunnetun Maija Itkosen vanhemmat Marjatta ja Kari, mediayrittäjä Arman Alizadin isä Vahid, Slushin toimitusjohtajan Andreas Saaren vanhemmat Riia ja Kristian sekä Elektrobit/Bittiumin Juha Hulkon vanhemmat Iris ja Veikko.

Tarinoissa on yhtäläisyyksiä ja eroja. Vanhemmat eivät ole varsinaisesti kasvattaneet lapsiaan yrittäjyyteen, mutta he ovat monin eri tavoin tukeneet ja vahvistaneet niitä ominaisuuksia, joita yrittäjät tarvitsevat: itseluottamusta, luovuutta, yhteistyökykyä ja rohkeutta, mutta myös kykyä sietää epävarmuutta, pettymyksiä ja epäonnistumistakin.

Lastenpsykiatri Mirjami Mäntymaa neuvoo, miten lasta tukeva kasvatus onnistuu kaikilta muiltakin vanhemmilta.

- Anna lapsesi olla se hyvä tyyppi! Ole hänestä kiinnostunut, tue ja auta ratkaisemaan ongelmia. Sinun ei tarvitse olla itse mikään erityinen osaaja, ihan tavallinen vanhempi riittää, Mäntymaa sanoo.

Talenom haluaa kirjalla muistuttaa, että tulevaisuuden yrittäjät ovat jo keskuudessamme. He leikkivät teillä kotona tai narisuttelevat teini-ikäisinä jääkaapin ovea keittiössänne. Heistä voi vielä tulla vaikka mitä.


Kommentit

tolvan 05.09.2019 klo 19:09

Lapsenlapselle terve tulevaisuus !


Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Liedon Vanhalinna

Vanha Härkätie 111, Lieto

www.abocatering.fi

Viihtyisätja monipuoliset kokous- ja juhlatilat Linnavuoren kartanomiljöössä – historiaa, kulttuuria ja luontoa lähellä. Oheisohjelmaksi opastettuja kierroksia niin museonäyttelyissä kuin ulkoilupoluilla. Tilavuokraus ja tilausravintolapalvelut.

Lue uusin näköislehtemme

09/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 05.09.2019


Seuraa meitä somessa