Julkaistu 11.09.2019 0          

Amélie-musikaalin Suomen kantaesitys antaa äänen ujoille

Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

- Muistan kun näin Amélie-elokuvan 2000-luvun alussa. Sen omituisen onnellisen olon, jonka elokuva jätti. Tämän teatteriversion toivoisin antavan katsojille samanlaista uskoa huomiseen ja kanssaihmisiin, muistelee Amélie-musikaalin Turun Kaupunginteatteriin ohjaava Reija Wäre.

Jean-Pierre Jeunetin ohjaamasta romanttisesta ranskalaiselokuvasta tuli kansainvälinen menestys heti sen ilmestyttyä vuonna 2001. Amélie-elokuvan ujo päähenkilö käytti mielikuvitustaan supervoimana tehdessään salaa hyviä tekoja ja levittäessään onnenkipinöitä ympärilleen. Vuonna 2015 rakastetusta tarinasta syntyi New Yorkin Broadwayllakin hurmannut musikaali. Se saa Suomen kantaesityksensä Turun Kaupunginteatterissa perjantaina 13. syyskuuta.

Amélie-musikaali tempaa katsojat yllätysten Pariisiin ja seikkailuun, jossa leikki ja todellisuus sekoittuvat. Rajoitetun ja yksinäisen lapsuuden viettänyt Amélie oppii jo varhain värittämään maailmaa mielikuvituksellaan. Pienten, kekseliäiden tempausten kautta ihmisarka nuori nainen hakee myös omaa tapaansa olla osa yhteisöä ja saada vastakaikua tunteilleen.

- Musikaalissa on kyse rohkeuden etsimisestä. Rohkeuden, jolla arkakin ihminen uskaltaa kohdata maailman ja valinnoillaan vaikuttaa siihen", Wäre toteaa pohtien samalla nykypäivän asettamia vaatimuksia, joihin vastatessa ihmisten herkkyys on helposti koetuksella: "Tässä ajassa on tosiaan asioita, joiden taklaamiseen tarvitaan voimia. Toivoisin, että tämän esityksen jälkeen katsojalla on latautunut olo. Että hän jaksaisi nähdä maailman pienetkin kauniit ja ihmeelliset asiat ja suhtautua ymmärtäväisesti ihmisten hassuihin kommervenkkeihin ja omalta osaltaan auttaa muita arjessa.

Musikaalista on sovitettu Turkua varten uusi versio. Sovituksesta vastaava Jussi Vahvaselkä kertoo, että amerikkalaisen musikaalin äänimaisemasta otettiin harppaus takaisin kohti eurooppalaisempaa linjaa.

- Saimme luvan sovittaa Daniel Messén säveltämät kappaleet lähemmäs Amélie-elokuvan alkuperäistä, Yann Tiersenin tekemää soundtrackia. Mielestäni Amélien täytyy kuulostaa ja hengittää pariisilaisittain, koska se antaa täysin uniikin sävyn koko teokseen. Merkittävin elementti, jonka musikaaliin toin, oli haitari. Sen soitto vie meidät heti oikeaan osoitteeseen.

Améliena nähdään ensimmäistä kertaa Turun Kaupunginteatterissa vieraileva Marketta Tikkanen. Tikkanen esiintyi Tampereen Työväen Teatterin Tytöt 1918 -musikaalissa ja vuoden 2017 Tuntemattoman sotilaan -elokuvaversiossa. Amélien ihastuksen kohteen, Ninon, roolin tulkitsee Mikael Saari, joka on tuttu useista Turun Kaupunginteatterin musikaaleista sekä television UMK ja Tähdet, tähdet -kilpailusarjoista.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

09/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 05.09.2019


Seuraa meitä somessa