Julkaistu 17.09.2019 0          
YES-verkosto pyytää ehdotuksia vuoden YES Agenteiksi 2019

Kuka tai mikä tekee hyvää yrittäjyyskasvatustyötä?

YES-verkosto palkitsee YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustuksella vuosittain toimijoita, jotka ovat edistäneet yrittäjyyskasvatusta omassa lähiympäristössään. Vuoden YES Agentit julkistetaan joulukuussa, ja nyt on tilaisuus vaikuttaa ilmiantamalla hyvä yrittäjyyskasvatustoimija.

YES Agentti -tunnustuksen voi saada henkilö, tiimi tai organisaatio, joka on edistänyt yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjämäistä toimintakulttuuria.

Yrittäjyyskasvatuksen ja yrittäjämäisen toimintakulttuurin kehittäminen voi olla esimerkiksi koulu-yritysyhteistyön rakentamista, yrittäjämäisen pedagogiikan edistämistä tai yrittäjyyskasvatuksen verkostojen rakentamista ja niissä aktiivisesti toimimista.

– Toivomme ehdotuksia innostavista ja rohkeista opettajista, uraauurtavista rehtoreista, yrittäjämäisistä kouluista ja loistavista tiimeistä tai yhteisöistä, kannustaa Valtakunnallisen YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.

Vuoden YES Agentti on alueellinen tunnustus, ja se myönnetään niillä alueilla, joissa myös YES-verkosto toimii kuten esimerkiksi Varsinais-Suomessa.

Lehtonen on tyytyväinen, että nykyään yrittäjyyskasvatuksen toteuttajat saavat tunnustusta ja näkyvyyttä tekemästään työstään monelta eri taholta.

– Myös me YES-verkostossa tahdomme nostaa esille sitä työtä, jota Suomessa tehdään yrittäjyyskasvatuksen ja koulutuksen kehittämiseksi. Tahdomme Vuoden YES Agentti -tunnustuksella korostaa, että yrittäjyyskasvatus ei ole vain yksittäisen opettajan työtä, vain koko oppilaitoksen ja yhteisön asia. Siksi tunnustuksen voikin saada paitsi opettaja, myös esimerkiksi yrittäjä, virkamies, organisaatio tai vaikkapa koko kunta, Lehtonen kertoo.

Oman ehdotuksensa voi lähettää YES-verkoston nettisivulla, jonne pääsee jutun lopussa olevasta linkistä.

Vuoden YES Agentit 2019 julkistetaan joulukuussa. Viime vuonna YES Agentti -tunnustuksen sai 17 aktiivista toimijaa ympäri Suomea.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Kun ääni ratkaisee

Liedon Säästöpankki

Liedon Säästöpankki

Innostuminen

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

10/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 10.10.2019


Seuraa meitä somessa