Julkaistu 09.10.2019 0          
NUORTEN YRITTÄJIEN KOLUMNI

Yrittäjä on vapaa unelmoimaan

Yrittäjyys antaa yrittäjälle suunnattoman mahdollisuuden unelmoida ja lähteä toteuttamaan haluamiaan asioita. Puhutaan paljon start-up -yritysten viemisestä maailmalle, jotta suomalainen osaaminen pääsisi entistä enemmän esille. Mutta entäpä ne mikroyritykset tai sitä pienemmät, jotka haluavat myös tähdätä kansainväliseen liiketoimintaan? Olen toiminut valokuvaajana jo lähes neljä vuotta ja markkinat ulkomailla on houkuttanut alusta lähtien. Viimeisen vuoden aikana olen häävalokuvaajana työskennellyt viidessä maassa (aina Islannista Intiaan asti), joka on saanut rattaita pyörimään entistä enemmän. Yritys on kasvanut osakeyhtiöksi ja olen sijoittanut kahteen neuvojaan, jotka auttavat kasvussa. Mutta miksi en tekisi töitä vain Suomessa? Siksi, koska meillä yrittäjillä on sisällämme palava halu kasvaa ja tehdä unelmistamme todellisuutta. Maailma on entistä lähempänä kuin koskaan aikaisemmin, eikä monikaan meistä jätä tarttumatta siihen. Se miten yritys kansainvälistymisen yhteydessä tulee pärjäämään, on aina oma tarinansa. Millä tavoin palvelusi tai tuotteesi saa maailmanlaajuisen kiinnostuksen, jotta sitä haluttaisiin tilata rapakon toiselle puolelle? Suomessa on valtavasti potentiaalia yrityksistä, jotka pärjäisivät kansainvälisesti, mutta sitä hyödynnetään aivan liian vähän - erityisesti pienten yrityksien keskuudessa. Oma työni ulkomailla on täysin erilaista kuin, että tekisi töitä etänä auringon alla. Joskus voi olla oma turvallisuus uhan alla. Intiassa työskennellessä jouduttiin sukupuoleni huomioimaan sillä, ettei minulla ollut lupaa poistua hotellista ilman miespuolista saattajaa. Naisen asema on Intiassa edelleen heikko ja oman turvallisuuteni vuoksi pysyttelin jatkuvasti perheen parissa. Työssä joutui huomioimaan vieraan kielen, isoja kulttuurieroja, sitä että suihkuvetenä tarjottiin toisinaan ämpäriä, jossa oli kylpyvetesi tai ihmetystä että naisvalokuvaajia on maailmalla. Silti en ole lämpimämpää vastaanottoa missään muualla saanut kuin tämän morsiamen perheen luona ja minulla on aina koti Intiassa, jonne voin palata. Nämä ihmiset ja heidän tarinansa kertomista valokuvilla en vaihtaisi ikinä pois. Lokakuun alussa lähden kuvaamaan häitä Islantiin. Hääparini saapuu Saksasta ja ovat karkaamassa Islannissa naimisiin todistajina vain minä ja heidän 1-vuotias lapsensa.

Lisa McWhirter

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Kun ääni ratkaisee

Liedon Säästöpankki

Liedon Säästöpankki

Innostuminen

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

10/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 10.10.2019


Seuraa meitä somessa