Julkaistu 10.10.2019 0          
KOLUMNI

Ennen oli paremmin, vai oliko?

Lähtökohtaisesti uskon, että kehitys johtaa pitkässä juoksussa aina parempaan maailmaan. Ihminen on kuitenkin altis erilaisille mielen vääristymille ja niitä ruokkii mm. se, että saamme nykyään tietoa maailman tapahtumista koko ajan ja kaikkialta lähes reaaliajassa. Niinpä meistä tuntuu, että kaikkialla soditaan ja on kärsimystä, vaikka viileä tilastoanalyysi kertoo, että maailma on todellisuudessa rauhallisempi paikka kuin koskaan ennen. Yksittäisen ihmisen tai yrittäjän tasolle pudotettuna näemme jatkuvasti kehityksenä mainostettavia asioita, jotka eivät sitä ainakaan syntyessään ole. Otetaan esimerkiksi paljon parjattu taksiuudistus. Kun kuulin siitä ensimmäisen kerran, pidin sitä hienona ideana. Miksi autolla ajaminen yritystoimintana pitäisi olla luvanvaraista? Kun uudistus astui voimaan, ongelmat nousivat esille ja niitä korjataan parhaillaan. Parannukseen tähdännyt idea vesittyi, kun alan ihmisiä ja ammattilaisia ei kuunneltu, taustaselvityksiä ei tehty kunnolla ja laki astui kertaheitolla voimaan. Lopputoloksena oli pannukakku, josta ei hyötynyt sen kummemmin asiakkaat kuin yrittäjätkään.

Miten on arvon yrittäjäkollegat, onko kehityksellä ja asioiden helppoudella mainostetut laskutus- ja reskontrapalvelut helpottaneet yrittäjän arkea? Niinpä, ehkä ovat, mutta samalla ne ovat tuoneet lukuisan joukon uusia haasteita. Ymmärrän hyvin, että tietyt uudistukset takkuavat alussa ja nostavat esiin lukuisan joukon kysymyksiä, mutta viidakko esimerkiksi laskujen lähettämisessä ja vastaanottamisessa sen kuin lisääntyy. Vielä 15 vuotta sitten laskut ja tärkeä posti tuli postitse. Olihan se toki silloin ikävä availla kuoria ja joskus sitä toivoi, että eikö näitä voisi lähettää sähköpostilla. Siihen ei mennyt pitkään, kun näin tapahtui. Sitten alkoi syntyä erilaisia palveluita nettiin, josta laskut ja kirjeet voi noutaa ja samoihin aikoihin yleistyi sähköinen laskutus. Alkoi olla sormi suussa, varsinkin, kun samat lasku saattoi tulla kahteen eri paikkaan ja sen päälle sait vielä tekstiviestin, jossa olit samat tiedot. Nyt tuo viidakko on suorastaan mahdoton hallittavaksi. Jokainen asiakas ilmoittaa omat ehtonsa, miten laskut otetaan vastaan ja millä ehdoilla se maksetaan. Pienyrittäjä on pirullisessa välikädessä, kun iso yhteistyökumppani määrää, että maksut tulevat 45 vrk netto, vaikka lain mukaan Suomessa 30 vrk on maksimi ilman perusteltua syytä. Mitä tehdä? Ilmoittaa, että en suostu, jolloin yhteistyö päättyy ja siirtyy sille, joka suostuu. Tähän voimme vielä lisätä erilaiset laskutuspalvelut ja laskujen ostopalvelut, jotka ovat välikäsinä hyötymässä siitä, että kehitys ei ole onnistunut luomaan selviä käytäntöjä alalle. Tässä olisi iso sarka Suomen Yrittäjät Ry:lle hoidettavaksi. Jokuhan siinä mättää ja pahasti, että laskut, tärkeä posti ja sopimukset kulkevat nanosekunneissa vaikka maailman ääriin, mutta niiden aiheuttamat toimenpiteet, kuten rahan liikkuminen kestää kauemmin kuin koskaan.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sähköinen maailma tuo helpotusta elämään. Ongelma lienee siinä, että rinnakkain käytössä on niin monta järjestelmää, ettei ne ole kunnolla hallittavissa. Oli kyse sitten tarjouksesta, tarjouspyynnön tekemisestä, tilausvahvistuksesta, toimituksesta, laskusta tai mistä vaan, on yleensä vaihtoehtoja useita ja monesti nämä vieläpä toimivat päällekkäin niin, että saat saman dokumentin tai toimeksiannon kahdesta tai kolmesta eri lähteestä, mutta vain yhdessä voit vahvistaa sen. Odotan, että asia korjautuisi nopeasti, sillä tällä hetkellä välillä jopa toivon, että saisin vain kirjepostia. Tosin nykyisen Postin kululla ne tulevat monesti niin myöhään, että esimerkiksi laskuissa eräpäivä on jo mennyt. Ehkä sittenkin haluan tärkeät postini sähköpostiin. Ai niin, osa niistä menee sinne pirun roskapostilaatikkoon ja jäävät siksi huomiotta. Eli eiköhän sähköinen laskutus ole sittenkin paras. Paitsi, että sitä ei vieläkään käytä kaikki eikä sitä kautta kulje kuin laskut. Huoh… Ehkä joku vielä keksii ratkaisun tähän kaikkeen.

Pete Poskiparta

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Henkilöstökoulutus Interaktiva

Henkilöstökoulutus Interaktiva

Henkilöstökonsultointia, Henkilöstökoulutusta, Koulutuspalveluja, Valmennukset

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Rahan takii

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

10/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 10.10.2019


Seuraa meitä somessa