Julkaistu 15.10.2019 0          
OMISTAJANVAIHDOSPALVELU

Ostaja ja myyjä kohtaavat Omistajanvaihdostreffeillä

Viime vuoden marraskuussa julkaistun Valtakunnallisen omistajanvaihdosbarometrin mukaan 52 prosenttia yli 55-vuotiaista varsinaissuomalaisista yrittäjistä suunnittelee yritystoiminnasta luopumista seuraavien kolmen vuoden aikana.

Luopumista suunnittelevien yrittäjien määrä on viime vuosien aikana tasaisesti kasvanut. Aiempinakin vuosina eläköitymisaikeita on toki ollut, mutta parantunut taloustilanne ja yhä positiivisilta näyttävät lähivuodet ovat selvästi rohkaisseet yrittäjiä etenemään suunnitelmista tekoihin. Varsinais-Suomessa yrityskauppamarkkinat ovatkin viime aikoina olleet muuta maata vilkkaammat.

Samalla kun kauppa käy, huokailee moni yrittäjä kuitenkin sitä, mistä yritykselle löytyisi jatkaja. Käytännössä lähes poikkeuksetta luopuvat yrittäjät pitävät omistajanvaihdoksen suurimpana haasteena arvonmääritystä sekä ostajan löytämistä. Nämä haasteet ovat äkkiä ajateltuna hyvin eriluonteisia, mutta tarkemmin tarkasteltuna tiiviisti toisiinsa liittyviä.

Useimmissa tapauksissa itse arvonmäärityksen tekeminen ei ole ongelma, jos siis tarvittavat dokumentit, kuten tilinpäätöstiedot ovat saatavilla. Haasteellisen arvonmäärityksestä tekee useimmiten se, että yrityksen laskennallinen arvo on jotakin muuta kuin yrittäjä on itse arvioinut tai toivonut. Arvo nousee kuitenkin kaupan syntymisen kannalta merkittävään rooliin viimeistään siinä vaiheessa, kun ostajaehdokas asioi pankissa. Mikäli arvo ei ole linjassa rahoitusmahdollisuuksien kanssa, ei kauppaa synny.

Yleensä kaupan syntymistä hidastaa arvonmääritystä enemmän se tosiasia, että yritystoiminnalle ei syystä tai toisesta löydetä jatkajaa. Ellei yrittäjän lähipiiristä, kuten sukulaisista, työntekijöistä tai erilaisista sidosryhmistä löydy yritystoiminnalle innostuneita jatkajia, saattaa sopivan jatkajan löytäminen kestää joissain tapauksissa hyvinkin pitkään. Myyjien ja ostajien oikea-aikaisen kohtaamisen mahdollistaminen onkin yksi keskeisistä yrityskauppoja edistävistä toimenpiteistä.

Varsinais-Suomen Yrittäjät on jo vuosien ajan järjestänyt yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa Omistajanvaihdostreffejä. Omistajanvaihdostreffien ensisijainen tarkoitus on nimensä mukaisesti luoda kontakteja myyjien ja ostajien välille. Tapahtuman aikana myyjät pääsevät esittelemään omaa yritystään kymmenille yrityksen ostamisesta kiinnostuneille jatkajaehdokkaille. Vastaavasti ostajat saavat mahdollisuuden tutustua yhden illan aikana kymmeniin erilaisiin myyntikohteisiin. Omistajanvaihdostreffien pikatapaamiset ovatkin erinomainen mahdollisuus löytää juuri se oikea.

Seuraavat Omistajanvaihdostreffit järjestetään 24.10.2019 klo 17-20. LähiTapiola Varsinais-Suomen tiloissa Yliopistonkadulla. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille yrityksen myymistä tai ostamista harkitseville yrittäjille ja yksityishenkilöille. Ilmoittaudu tilaisuuteen osoitteessa lyyti.in/ovtreffit2019.

Lassi Rosala
koordinaattori, Varsinais-Suomen Yrittäjät

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Rahan takii

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Liedon Vanhalinna

Vanha Härkätie 111, Lieto

www.abocatering.fi

Viihtyisätja monipuoliset kokous- ja juhlatilat Linnavuoren kartanomiljöössä – historiaa, kulttuuria ja luontoa lähellä. Oheisohjelmaksi opastettuja kierroksia niin museonäyttelyissä kuin ulkoilupoluilla. Tilavuokraus ja tilausravintolapalvelut.

Lue uusin näköislehtemme

11/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 14.11.2019


Seuraa meitä somessa