Julkaistu 18.11.2019 0          
HYVINVOINTI JA TERVEYS

Yrittäjä, palatko loppuun vai palaudutko?

Vietämme työssä noin 1600 tuntia vuodessa, yrittäjät jopa enemmän. Joka päivä on tärkeä huolehtia työstä palautumisesta jo työpäivän aikana ja vapaalla. Hyvä palautuminen ehkäisee kuormituksen kasautumisen, stressioireiden ja sairauksien kehittymisen. Työstä irrottautuminen välillä on tärkeää. Mikä auttaa sinua saamaan työasiat pois mielestä?

Hyvin jaksava tekee myös työnsä hyvin, mikä tuottaa yritystoiminnallekin hyvää tulosta. Yrittäjällä on periaatteessa kaksi ammattia – yrittäjyys ja sitten se toinen, ammattikuljettaja, fysioterapeutti… Tämä tarkoittaa myös kahdenlaisia työn vaatimuksia ja vaikutuksia. Tarvitaan monipuolista osaamista ja työkykyä. Mikäli osaaminen ei riitä tai ei mielletä kaikkia työhön kuuluvia töitä oleellisiksi, ne voivat aiheuttaa stressiä. Esimerkiksi paperityöt voivat tuntua epäolennaisilta, mutta ne on tärkeä hoitaa ajallaan, jotta eurot kilahtavat tilille.

Työhyvinvoinnin edistämisessä on tärkeää tunnistaa työn kuormitus- ja voimavaratekijät, jotta voi vähentää kuormitusta ja lisätä voimavarojaä. Omasta terveydestä huolehtiminen terveellisillä elintavoilla ja palautumisesta huolehtimalla on tärkeää. Hyväkuntoinen kestää rasitusta ja palautuu paremmin kuin huonokuntoinen. Aivot ja lihakset tarvitsevat polttoainetta 3-4 tunnin välein. Riittävä hyvä uni pitää aivot kirkkaina ja luovuus kukoistaa. Väsyneenä voi tulla herkemmin virheitä ja kohtalokkaitakin tapaturmia.

Koska yrittäjän hyvinvointi ja yrityksen menestyminen kulkevat usein hyvin kiinteästi käsi kädessä, olemme julkaisseet yrittäjille Promo@Work -hankkeen Yrittämisestä virtaa. Mars matkalle! Terveyttä, työkykyä ja työhyvinvointia yrittäjälle -suosituksen. Sen sisältö perustuu tutkimus- ja asiantuntijatietoon. Erityisen hienoa on ollut se, että suosituksen sisällöt on yhteiskehitetty useissa eri työpajoissa yrittäjien kanssa. Tämän taustalla on myös isoille työpaikoille tehdyt suositukset ja vinkkilistat. Kannattaa tutustua näihin materiaaleihin: https://www.ttl.fi/mars-matkalle-terveytta-tyopaikoille/

Pidä huolta itsestäsi, yrittäjä! Tee itsellesi hyviä tekoja 2-3 kertaa päivässä. Se ei vaadi paljon, mutta tarkoittaa vuositasolla paljon. Olet tärkeä Suomen talouden ja työllisyyden kannalta.

Jaana Laitinen
johtava asiantuntija, Työterveyslaitos, Promo@Work

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Asianajotoimisto Vuorio & Toivonen

Asianajotoimisto Vuorio & Toivonen

Asianajotoimistoja, Lakiasiaintoimisto, Lakipalvelut

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Rahan takii

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

12/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 12.12.2019


Seuraa meitä somessa