Julkaistu 05.11.2019 0          
NIMITYKSIÄ

SHIFTin Männistö Nuorkauppakamarien viestintäjohtajaksi

SHIFTin toimitusjohtaja ja Aurajoen Nuorkauppakamarin jäsen Mari Männistö on valittu Suomen Nuorkauppakamareiden viestintäjohtajaksi 2020. Kyseessä on vuoden mittainen luottamustoimi.

Yritystapahtuma SHIFT Business Festivalin ja Suomen Nuorkauppakamarien tiivis yhteys jatkuu, kun festivaalin toimitusjohtaja Mari Männistö valittiin viikonloppuna pidetyssä vaalikokouksessa Suomen Nuorkauppakamarien hallitukseen viestintäjohtajaksi tulevalle vuodelle. Männistö on tehnyt työuransa erilaisissa myynnin ja markkinoinnin asiantuntija- ja johtotehtävissä ja ollut mukana rakentamassa SHIFT Business Festivalia alusta alkaen.

- Olin itse SHIFTissä mukana vapaaehtoisena vuonna 2016 kamariprojektin kautta. Tänä päivänä tapahtuma on merkittävä kansainvälinen kohtaamis- ja kehittymisalusta, ja organisaatio työllistää useita henkilöitä. Itse olen edennyt parin vuoden aikana korkeimmalle johtopaikalle. Tämä on täydellinen esimerkki siitä, kuinka yhteiskunnallisesti vaikuttavaa toimintaa kamarissa tehdään ja kuinka toiminta samalla vauhdittaa nuorten aikuisten menestystä työelämässä. Olen iloinen, että itse saan entistä läheisemmin toimia niin SHIFTin kuin Suomen Nuorkauppakamarienkin kanssa, sanoo Männistö.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

GP-Asennuspalvelu Oy

GP-Asennuspalvelu Oy

Puusepänliikkeitä, Puusepäntyöt, Ravintolakalusteita, RST-Kalusteet

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Rahan takii

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

11/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 14.11.2019


Seuraa meitä somessa