Julkaistu 07.11.2019 0          

Logomo aloittaa muovinkeräyksen toimistotiloissaan

Toimistoissa tapahtuva muovipakkausten kerääminen kierrätykseen ei ole vielä Suomessa yleistä. Logomon toimistopuolelta löytyy nyt muovinkeräysastioita, joihin laitetut muovikääreet matkaavat muovijalostamolle uusiokäyttöön.

Tapahtumakeskus Logomo aloittaa muovipakkausten keräämisen ja kierrättämisen Turussa. Muovinkeräyksen järjestäminen toimistotiloissa on Logomolle askel kohti hiilineutraalia jätehuoltoa. Muovin kierrättämisessä Logomo on edelläkävijä, sillä kuluttajamuovipakkausten kerääminen ei suomalaistoimistoissa ole vielä yleistä.

Logomo järjestää muovipakkausten kierrätysmahdollisuuden Byrån ja Konttorin puolella sijaitseviin toimistotiloihin, joissa työskentelee 450 luovien alojen ammattilaista. Työntekijöistä valtaosa viihtyy päivän mittaan myös taukotiloissa, joissa muovipakkauksia availlaan lounaan tai välipalan merkeissä.

– On sanottu, että vastuullisuus alkaa siitä, mihin laki loppuu ja se pitää paikkansa. Se, mitä tekee lain määräysten yli, ratkaisee. Logomon päätös järjestää muovipakkausten keräys on edelläkävijän teko, sillä Suomessa muovinkeräys toimistoissa on vielä alkutekijöissään, kiittelee yksikönpäällikkö Jari Mannevuo Lassila & Tikanojalta. Lassila & Tikanoja on auttanut Logomoa kehittämään lajitteluaan ja kierrätystään.

Logomo kompensoi jätehuollosta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä myös osallistumalla ensi vuoden alusta alkaen hiilineutralisointihankkeisiin.

– Kun lajittelu ja kierrätys on hoidettu kuntoon, loput päästöt mitataan ja kompensoidaan osana päästökauppamekanismia. Käytännössä se tarkoittaa metsityshankkeisiin osallistumista Lassila & Tikanojan kautta, Mannevuo kertoo.

Kompensoinnissa päästöjä vastaava määrä hiiltä sidotaan ilmakehästä sertifioitujen metsityshankkeiden kautta. Palvelun avulla yrityksen hiilijalanjälki pienenee ja ilmasto hyötyy.

– Vuokralaisilta tuli pyyntö, että he haluaisivat kierrättää muovia ja Logomo päätti tarjota lajitteluun mahdollisuuden, kertoo Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä.

Byrån puolella toimivalla it-palvelutalo Atealla Logomon päätös lisätä lajittelumahdollisuuksia nähtiin omia arvoja tukevana ratkaisuna. Atea itse on kunnostautunut muun muassa it-laitteiden kierrätyksessä.

– Meille ilmasto on tärkeässä roolissa ja on todella mukava huomata, että Logomo ottaa nämä asiat huomioon, Atean solution manager Olli Rannisto pohtii.

Lassila&Tikanoja kannustaa yrityksiä lisäämään muovin erilliskeräystä ja edistämään yritysmuovien kierrätystä ja uusiokäyttöä. Tavoitteena on lisätä muovin erilliskeräystä kotimaisissa yrityksissä 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Kun muovinkierrätys lisääntyy, uusiutumattomia luonnonvaroja säästyy, ja roskaantuminen vähentyy.

­– Muovi on tarpeellinen materiaali, jonka lajittelu ja kierrätys pitää hoitaa hyvin. Taukotilojen muovipakkausten keräysastioihin kelpaavat kaikki kaupasta ostetut elintarvikepakkaukset, joiden puhdistamiseen riittää kylmällä vedellä huuhtaisu. Myös mustan muovipakkauksen voi laittaa keräysastiaan, kertoo Jari Mannevuo.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Turun Linna

Linnankatu 80, Turku

www.turku.fi/turunlinna/vuokrattavat-tilat

Ainutlaatuisen historiallinen juhla- ja kokousmiljöö, jossa monipuolisia yksittäisiä tiloja 10-250 hengelle. Linnassa myös 120 hengen kokoustila, jossa täydellinen AV –tekniikka kiinteänä. Juhlatiloissa voidaan järjestää tilaisuuksia jopa yli 500 hengelle. Tutustu kokous- ja juhlatiloihin www.turku.fi/turunlinna/vuokrattavat-tilat. Tilavarauksista ja tarjoilusta vastaa Fazer Food Co meeting & events / Juhana Herttuan Kellari. Tiedustelut ja varaukset puh. 020 729 6905.

Lue uusin näköislehtemme

01-02/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 06.02.2020


Seuraa meitä somessa