Julkaistu 29.11.2019 0          

Intialaiset mediavaikuttajat tutustuvat yrityksiin ja opiskeluun Turussa

Suomen innovatiivinen teknologiakenttä sekä pohjoismaisen elämisen mahdollisuudet kiinnostavat maailmalla. Turku tuo yhdessä ulkoministeriön kanssa viisi intialaista media-alan vaikuttajaa tutustumaan innovatiivisiin yrityksiin sekä suomalaiseen elämänlaatuun. Helsingin lisäksi vaikuttajat viettävät ensi viikolla päivän Turussa.

Vierailun tavoitteena on houkutella intialaista yritystoimintaa, investointeja ja huippuosaajia Suomeen. Samalla pyritään tukemaan suomalaisten yritysten kansainvälistymistä. Vierailu toteutetaan osana Turku Science Park Oy:n koordinoimaa Talent Turku -ekosysteemiä, jonka tavoitteena on edistää Turun seudun vetovoimaa kansainvälisten erityisasiantuntijoiden keskuudessa. Talent Turku on osa työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimaa ”kasvua kansainvälisistä osaajista” -toimenpideohjelmaa.

Turussa vaikuttajat vierailevat Yli-Maarian kansainvälisessä koulussa ja päiväkodissa sekä tutustuvat useisiin alueen kasvuyrityksiin, kuten Hypercell, Aqsens Health, MiTale ja Clewer. Vaikuttajat ovat kokeneita journalisteja ja bloggaajia. Heidän edustamansa julkaisut saavuttavat kymmeniä miljoonia lukijoita sekä Intiassa että laajemmin maailmalla.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Rahan takii

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

12/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 12.12.2019


Seuraa meitä somessa