Julkaistu 10.01.2020 0          
VSY 2019/12 LUKUVINKKI

Hoidettu talo ja piha vauhdittavat kauppaa

Perheyritys. Tero ja Mira Ahtinen luotsaavat yhdessä Maskun Vuoden yrittäjäksi valittua kiinteistövälitystä.

Hyväkuntoiset, hyvin hoidetut vanhemmat omakotitalot tekevät nyt kauppansa Turun lähikunnissa.

- Myös hyväkuntoisia uudehkoja omakotitaloja kysytään, samoin hyväkuntoisia rivi- ja kerrostalo- sekä sijoitusasuntoja, yrittäjä Tero Ahtinen kertoo.

Ahtisen yritys, Kiinteistö & Notariaatti Ahtinen Ky on Maskun Vuoden yrittäjä. Teron isä Simo Ahtinen perusti yrityksen 1992 ja sukupolvenvaihdos tehtiin -99. Yritys harjoittaa asuntojen ja kiinteistöjen myyntiä sekä jonkin verran vuokravälitystä. Yrityksessä työskentelevät Tero ja Mira Ahtinen ja sen toimialueena on Turku ja sen läntisen puolen kunnat.

- Työtilanne on koko ajan ollut hyvä. Kiinteistövälitysala muuttuu digitaalisempaan suuntaan, mutta uskomme, että ihmiskontakti tulee säilymään tärkeänä elämän isoissa hankinnoissa, Ahtinen sanoo.

Kiinnostavien myyntikohteiden kohdalla Ahtisen puheessa toistuu yksi sana: hyväkuntoinen. Viime aikoina on uutisoitu useaan kertaan miten vaikeaa omakotitalon myyminen haja-asutusalueelta voi olla. Auttaako hyvä kunto tässä kohtaa?

- Myyjien pitäisi keskittyä talon perusasioihin, kuten rakennusten kunnossapitoon, sen tekniikan kunnossapitoon ja piha-alueiden ylläpitoon. Huonosti hoidettu piha ja talon julkisivu saattavat jo riittää siihen, etteivät ostajat tule edes katsomaan. Ei kannata kerätä tavaraa nurkkiin - sisätiloissa minimalistinen on parempi kuin yltäkylläinen. Kuntotarkastus kannattaa tehdä etukäteen ainakin vanhemmissa kohteissa. Yhä useammat pankit haluavat kuntotarkastuksen ennen rahoituspäätöstä. -pv.

Lue lisää Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehden joulukuun numerosta, jossa teemoina muun muassa Kauppa, Palkitut yritykset, Yrittäjyyskasvatus ja Nuoret Yrittäjät. Näköislehti löytyy lehden nettiarkistosta alla olevasta linkistä.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Teknoexpertit Oy

Teknoexpertit Oy

Hitsaustarvikkeita

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Hotel Seaport

Matkustajasatama Toinen Poikkikatu 4, Turku

www.hotelseaport.fi

Kokoustilat:Aulakabinetti 12 hlö, kapasiteetti 14 hlö diplomaatti. Tulli ja Konttorikabinetit, kumpaankin tilaan max 10 hlö, tilassa 8-10 hlön ryhmätyöpöytä. Conferens 1+2, max 45 hlöä/tila, kapasiteetti 18 hlö U-muoto, 45 hlö luokkamuoto, 60 hlö teatterimuoto. Kaikissa kokoustiloissa piirtoheitin, fläppitaulu, valkokangas ja datatykki. Conferens-tilassa lisäksi dvd-äänentoistolaitteet, puhelin.

Lue uusin näköislehtemme

04/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.04.2020


Seuraa meitä somessa