Julkaistu 09.01.2020 0          

Naantalin Rekrymessuille ennätysmäärä näytteilleasettajia

Naantalin Rekrymessut pidetään keskiviikkona 15.1.2020 kello 13.00–17.00 Naantalin kylpylän Ballroomissa. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa.

Näytteilleasettajia on tulossa tapahtumaan ennätysmäärä eli 49. Tapahtuma on tänä vuonna myös entistä monipuolisempi. Työpaikkojen lisäksi tarjolla on tietoa muun muassa eri oppilaitosten tarjoamista koulutuspalveluista, yrityksen perustamisesta ja TE-toimiston tarjoamista työ- ja koulutuspalveluista niin työnhakijoille kuin työnantajille.

– Naantali on matkailukaupunki, ja sen johdosta messuilla korostuu kesällä auki olevien ravintoloiden, Muumimaailman ja muiden kesäkohteiden tarjoamat työpaikat. Hyvästä työllisyystilanteesta johtuen työpaikkoja löytyy kuitenkin monipuolisesti kaikilta aloilta, joten tapahtuman järjestäjinä rohkaisemme kaikkia uusista työmahdollisuuksista kiinnostuneita paikalle, sanoo Naantalin kaupungin elinkeinoasiamies Jorma Ranta, yksi tapahtuman pääjärjestäjistä.

– Tapahtumaa ei ole rajattu myöskään vain kesätyöpaikkojen esittelyyn vaan toiveena on, että yritykset kertovat kaikista työvoimatarpeistaan, Ranta jatkaa.

Naantalin kaupungin kesätyöpaikkojen haku alkaa Rekrymessuilta 15.1.2020. Kaupunki palkkaa tänäkin vuonna kesäksi 110 nuorta, jotka ovat syntyneet vuosina 1996–2004.

Työnhakijat voivat ottaa messuille mukaan oman avoimen hakemuksen sekä ansioluettelon, jotka voi jättää työnantajille paikan päällä. Tapahtuma on maksuton.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Ensiapukoulutus Camilla Mäkinen Oy

Ensiapukoulutus Camilla Mäkinen Oy

Ammattipätevyyskoulutus, Ensiapukoulutus, Ensiaputarvikkeita, Ensihoidon koulutus

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

04/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.04.2020


Seuraa meitä somessa