Julkaistu 13.01.2020 0          

Poistotekstiilimyymälästä kestäviä kierrätyslöytöjä

Lounais-Suomen Jätehuolto avaa poistotekstiilimyymälän Turussa. Myytävänä on asukkailta kerättyä poistotekstiiliä, joka on lajittelussa havaittu käyttökelpoiseksi. Myymälässä voi tehdä edullisia kierrätystekstiililöytöjä vaatteista kodintekstiileihin.

LSJH:n poistotekstiilimyymälä avataan Turun Kärsämäessä perjantaina 17. tammikuuta klo 9.30–15.00. Myymälästä voi ostaa LSJH:n alueen asukkailta kerättyä poistotekstiiliä, joka on lajittelussa havaittu käyttökelpoiseksi.

– Poistotekstiilimyymälässä voi tehdä kestäviä löytöjä sen sijaan, että hankkisi alennusmyynnistä kertakäyttöistä pikamuotia, toteaa LSJH:n palvelusuunnittelija Marko Kokkonen.

Poistotekstiiliä eli loppuun kuluneita vaatteita ja kodintekstiilejä on voinut viedä LSJH:n keräykseen, esimerkiksi alueen kaikille lajitteluasemille, jo useamman vuoden ajan. Osa asukkaiden keräykseen tuomasta tekstiilistä on edelleen käyttökelpoista.

– Tällaiset tekstiilit kuuluisi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai myydä kirpputoreilla. Niitä kuitenkin löytyy poistotekstiilin seasta. Samoin kuin keräykseen kuulumatonta tavaraa, esimerkiksi vöitä ja laukkuja, Kokkonen kertoo.

Keräykseen kuulumattomat tuotteet myydään jatkossa LSJH:n poistotekstiilimyymälässä.

– Jätteen etusijajärjestyksen mukaan materiaali pitäisi ensisijaisesti käyttää uudelleen sellaisenaan. Myymälä on paikka, jonka kautta käyttökelpoiset tuotteet saavat vielä uuden elämän, Kokkonen sanoo.

Myynnissä on muun muassa vaatteita, kodintekstiilejä ja tekstiilitilkkuja. Seasta löytyy myös vintage-aarteita ja retroa. Poistotekstiiliä voi hankkia omaan vaatekaappiin, askarteluihin tai vaikka uusien tuotteiden tuunaamiseen. Tuotteita ei ole hinnoiteltu erikseen, vaan ne myydään kilohinnalla.

Poistotekstiilimyymälän avajaisten ohjelmassa on jäteneuvontaa ja tietoa jätehuollon palveluista sekä kahvitarjoilu. Lisäksi kävijät voivat tutustua LSJH:n poistotekstiilin jalostuslaitossuunnitelmiin.

Myymälä sijaitsee LSJH:n poistotekstiilihallissa, jossa poistotekstiiliä vastaanotetaan, lajitellaan ja valmistellaan kierrätykseen. Hallin pihalla on asukkaita varten keräysastiat, joihin käyttökelvotonta tekstiiliä voi tuoda maksutta koska tahansa. Tekstiilit tulee pakata suljettuun muovipussiin.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

04/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.04.2020


Seuraa meitä somessa