Julkaistu 13.01.2020 0          

Uusikaupunki mukana Matka 2020 -messuilla

Pohjois-Euroopan suurin matkailutapahtuma Matka 2020 -messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 16.-19.1. Uudenkaupungin matkailu on mukana messuilla Suomen Saariston yhteisosastolla, yhteisellä ständillä Kustavin ja Taivassalon kanssa. Jättiosastolla ovat mukana myös Turku, Naantali, Kaarina, Parainen, Kemiönsaari, Salo, Rauma, Pori sekä Ahvenanmaa.

Yhteisosastolla korostetaan tänä vuonna Suomen saariston monipuolisuutta kotimaan matkailukohteena sekä tuodaan esiin vastuullisuutta matkailussa. Pidä saaristo siistinä ry toteuttaa osastolla yleisökyselyn merien ja järvien puolesta tehtävästä ympäristötyöstä.

Osastolla on tarjolla myös vaihtuvaa ohjelmaa. Perheen pienimmille on tarjolla kokonainen Ilon kautta saaristoon -leikkialue hiekkalaatikkoineen ja erilaisine leikkivälineineen. Leikkialueella voi istahtaa vaikkapa Uudessakaupungissa puusepän työnä tehtyyn isokokoiseen jättiläisen tuoliin, joka on lainassa Kenkäkauppa Alinalta.

Myös Myllymuori viihdyttää lapsiyleisöä osastolla lauantaina. Myllymuorin alias Kerttu Aaltosen apurina on temppuileva ja jonglööraava Timo Turunen. Leikkialueen screenillä esitellään koko alueen merellistä tunnelmaa ja kaupunkikulttuuria yhteisellä videolla. Osaston saaristolaispuodissa on tuotemaistatuksia ja kotiin viemisiksi voi ostaa herkullisia lähiruokatuotteita. Vakka-Suomen Panimo myy ja ajoittain myös maistattaa alkoholittomia tuotteitaan messupuodissa.

Ständillä esitellään myös demoversiota uudesta lisätyn todellisuuden mobiilisovelluksesta, jossa Uuteenkaupunkiin ja sen historiaan pääsee tutustumaan virtuaalihahmon opastuksella. Lopullisen muotonsa sovellus saa kevään aikana ja kesään mennessä se on jo ladattavissa sovelluskaupoista. Sovelluksen toteuttaa turkulainen Ctrl Reality Oy.

Uudenkaupungin paikallisia palveluita ja elämyksiä on jatkossa ostettavissa myös Doerzin elämyskaupasta. Uusi elämyskauppa avautuu juuri messujen kynnyksellä ja sen tarjonta laajenee kevään aikana.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Raision Puulevy Oy

Raision Puulevy Oy

Puutavaraa, Rakennustarvikkeita

BLOGIT

Liedon Säästöpankki

Rahan takii

Liedon Säästöpankki

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ravintola Kåren

Hämeenkatu 22, Turku

www.karen.fi

KP 10-200, R. Juhlasali 200 hlö, Ruokasali 70 hlö, Argentinasali 60 hlö, Kabinetit 10 ja 12 hlöä. Langaton internetyhteys, dataprojektori, valkokangas juhlasalissa, äänentoistolaitteet.

Lue uusin näköislehtemme

12/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 12.12.2019


Seuraa meitä somessa