Julkaistu 27.01.2020 0          

LVI-urakoinnissa edelleen hyvä vauhti

Rakentamiseen ennustettu voimakas lasku ei ainakaan vielä näy LVI-urakoitsijoiden arvioissa. Suhdannetilanteen odotetaan jatkuvan kohtuullisen hyvänä kevätkauden pääosassa Suomea. Vain muutamassa maakunnassa näkymät ovat synkkiä. LVI-asennuksen suhdannekatsauksen mukaan uudisrakentaminen, erityisesti asuntorakentaminen, on pysynyt arvioita selvästi korkeammalla tasolla. Myös huoltotoiminta on yhtä hyvällä tasolla kuin syksyllä.

- Sen sijaan korjausrakentamisen nykytila on syksyistä selvästi huonompi. Tämä voi johtua siitä, että saneeraamista harkitsevat eivät ole vielä uudisrakentamisen vahvassa imussa lähteneet liikkeelle, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n Jari Syrjälä sanoo.

Aluekohtaisten erojen ohella yrityskohtaiset erot samallakin alueella toimivissa yrityksissä ovat kasvaneet. Vahvin uudis- ja korjausrakentamisen tilanne on Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa.

- Kaupungeista meno on pääkaupunkiseudun ohella kiivainta Turussa ja Tampereella, vaikka kuhina ei vielä näy täysillä Pirkanmaan LVI-urakoitsijoiden tilauskannassa, Syrjälä toteaa.

Hintakilpailun kiristyminen vihjaa ankeammista ajoista

Osaavasta henkilöstöstä on edelleen kova pula isoimpien kaupunkien alueilla, niiden ulkopuolella alkaa olla puutetta töistä. Lomautettujen määrä on kasvussa.

- Laskennassa on runsaasti töitä loppuvuodelle. Valmistautumisesta ankeampiin aikoihin kertoo hintakilpailun kiristyminen, Syrjälä sanoo.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

09/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 03.09.2020


Seuraa meitä somessa