Julkaistu 11.02.2020 0          

Tahtojen taistelu Niskavuorella peilaa suomalaisten arvoja

Turun Kaupunginteatterin kevään pääteos on Hella Wuolijoen vuonna 1940 kirjoittama Niskavuoren nuori emäntä. Ohjaaja Susanna Airaksisen työryhmän käsittelyssä klassikkonäytelmästä on muokkaantunut vahvasti nykypäivää kommentoiva ja ihmisten syvimpiä tunteita ja arvoja tutkiva esitys. Modernisoinnissa Loviisa etsii rooliaan Niskavuoren emäntänä tilalla, jota pyörittävät rahanhimo ja kulissien ylläpitämisen vaade.

Airaksinen oli iloinen päästessään tarttumaan lukuisia tulkintoja ja uusia teoksia synnyttäneeseen näytelmään. "Niskavuoren nuori emäntä on samaan aikaan nostalginen ja ajankohtainen. Se kertoo kuvitellusta menneisyydestä, mutta peilaa myös nykyhetken vallitsevia arvoja. Näytelmässä taustalla on iso murros yhteiskunnassa mutta lopulta kyse on henkilökohtaisesta elämästä, arvoista ja haluista. Se on se mikä itseänikin alusta asti näytelmässä veti puoleensa", Airaksinen avaa ajatuksiaan. Hänen vuonna 2016 Turun Kaupunginteatteriin ohjaamansa kotimainen draama Neljäntienristeys oli menestys, samoin ylistystä sai osakseen viime syksynä Helsingin Kaupunginteatteriin ohjattu Everstinna.

Viimeksi Niskavuoren nuori emäntä nähtiin Turun Kaupunginteatterissa 36 vuotta sitten. Näin isolle tarinalle ainoa oikea paikka on Päänäyttämö, jossa Niskavuorella on tilaa kasvaa ja vaurastua. Puitteiden käydessä yhä komeammiksi syvenevät myös sen asukkaiden väliset jännitteet. Työryhmän melodramaattinen tulkinta vyöryttää luonnonvoimat tuntojen tulkiksi ja Hämeen sysimetsä tarjoaa pakopaikan, kun rinnassa roihuaa ja oma paikka tilalla käy liian ahtaaksi.

Modernisoinnin aikajänne on reilut sata vuotta, joten katsojalle tarjotaan kuljetus 1880-luvun metsäsavotasta aina nykypäivästä tuttuihin tunnusmerkkeihin. Mukana näyttämöllä on poikkeuksellisesti koko teatterin oma ensemble. Loviisana nähdään Minna Hämäläinen, jolle kyseinen rooli oli erittäin mieluisa yllätys. Isäntä Juhania, joka nai Loviisan Niskavuoren tilalle taloudellisista syistä, esittää hänen puolisonsa Stefan Karlsson.

- Loviisa janoaa rakkautta ja nähdyksi tulemista. Hän tulee petetyksi rakkaudessa eikä pysty antamaan sitä anteeksi. Tehdessään määrätietoisesti työtä talon ja emännyyden eteen hän samalla kovettaa itsensä ja työntää omilla valinnoillaan rakkauden mahdollisuuden aina vain kauemmas ja kauemmas. Se, että vastanäyttelijänä on oma aviomies nopeutti asioita näyttämöllä, kun vahva luottamus löytyi jo valmiiksi. Muutenkin tällä työryhmällä on helppo nauttia tällaisen huippudraaman tekemisestä, Hämäläinen kertoo roolinsa rakentamisesta.

Niskavuoren nuori emäntä saa ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä 14.2. klo 19.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Juuvannin merenrantamökit

Viliskerintie 27, Kustavi

www.juuvanni.fi

Tule kokemaan aito saaristolaistunnelma Juuvannin merenrantamökeissä Kustavin Vartsalassa. Varattavissa hirsimökkejä lyhyt- ja pitempiaikaiseen käyttöön ympäri vuoden. Perinteisen saunomisen ja rentoutumisen lisäksi voit halutessasi tutustua lähiympäristöön omalla autolla, polkupyörällä tai vaikkapa vuokraamalla kanootin.

Lue uusin näköislehtemme

03/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 12.03.2020


Seuraa meitä somessa