Julkaistu 13.02.2020 0          

Avaruustoiminnan murros tarjoaa liiketoimintamahdollisuuksia

Suomeen olisi perustettava avaruuden tilannekuvakeskus, jotta viranomaisilla on riittävä tieto päätöksenteon tueksi. Avaruustoiminnan murroksen hyödyntämiseksi avaruustoiminnalle tarvitaan Suomessa pysyvä ja yhtenäinen kansallinen avaruusbudjetti. Näin todetaan 13. helmikuuta julkaistussa avaruuden toimintaympäristöä selvittäneen hankkeen loppuraportissa.

Avaruuden uuden toimintaympäristön turvallisuusulottuvuudet ja liiketoiminta (AVAUS) -hankkeen loppuraportissa esitetään, että Suomeen perustetaan avaruuden tilannekuvakeskus yhteistyössä EU-toimijoiden kanssa. Keskus tarvitaan, jotta suomalaiset viranomaiset saavat käyttöönsä ajantasaisen ja kattavan avaruuden tilannetietoisuuden. Tarpeellisia tietoja ovat esimerkiksi ajantasainen tieto Suomen aluetta mahdollisesti tarkkailevista satelliittijärjestelmistä sekä tieto avaruussäästä ja sen välittömistä vaikutuksista yhteiskunnan toimintoihin.

Avaruustoiminnan kansalliseen budjettiin raportti suosittelee pysyväisluonteista korotusta, mikä nostaisi Suomen avaruustoiminnan eurooppalaisittain vertailukelpoiselle tasolle. Kansallisella rahoituksella on merkittävä vipuvaikutus suomalaisten avaruustoimijoiden kilpailukyvylle. Euroopan Avaruusjärjestön ja EU:n hankkeiden lisäksi sillä tulee toteuttaa kansallisia tutkimus- ja kehittämishankkeita ja innovatiivisia julkisia hankintoja kotimaisilta avaruusalan yrityksiltä.

Raportissa todetaan, että avaruusliiketoiminnan kasvupotentiaalin realisoituminen edellyttää kasvurahoitusta. Rahoituksen houkutteleminen eurooppalaisten avaruustoimijoiden liiketoimintaan on Euroopan yhteinen asia. Tässä Suomen olisi hyvä olla aktiivinen EU:ssa, jotta Eurooppa ei jäisi Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen avaruusliiketoiminnan kasvun hyödyntämisessä.

Suomen on tärkeää rakentaa maailmanlaajuisia kumppanuuksia avaruustoiminnassa. Pääsemällä kumppaniksi osana laajaa avaruusjärjestelmän tai -palvelutoiminnan ketjua, pienikin toimija saa käyttöönsä laajan järjestelmän kilpailukyvyn ja jatkuvuuden. Tämä tuo mukanaan jatkuvuutta myös yhteiskunnan kannalta tärkeisiin palveluihin, kuten ympäristön monitorointiin, tietoliikenteeseen sekä paikannus- ja navigaatiopalveluihin. Raportissa todetaan, että maailmanluokan kumppanuudet ovat keskeisiä myös Suomen turvallisuuden näkökulmasta. Menestyksekästä yhteistyötä Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen kanssa olisi syytä syventää.

Raportissa suositellaan myös Sodankylän satelliittikeskuksen kapasiteetin merkittävää lisäystä. Satelliittikeskus on keskeisin kansallinen avaruusinfrastruktuuri. Kapasiteetin lisäys tarkoittaa muun muassa lisää antenneja, laajempaa taajuusaluetta ja lisättyä valmiutta satelliittidatan nopeaan prosessointiin ja datatuotteiden jakeluun.

Arktinen alue on Suomen avaruustoiminnan kannalta keskeinen. Raportin mukaan Suomen tulee jatkossakin sitouttaa kansainvälistä yhteisöä arktisen alueen rauhanomaiseen ja kestävään hyödyntämiseen. Myös tällä alueella kannattaa panostaa kansainvälisiin kumppanuuksiin.

Raportissa kannustetaan Suomea myös panostamaan avaruudesta tehtävien havaintojen hyödyntämisen standardointiin olemalla aloitteellinen toimija EU:n standardoimisyhteistyössä.

Hankkeen toteuttivat Ilmatieteen laitos, Demos Helsinki, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Ulkopoliittinen instituutti, Isaware Oy ja Reaktor Oy osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Kaarinan Autokoulu Oy

Kaarinan Autokoulu Oy

Ammattipätevyyskoulutus, Autokoulu, CE- luokan koulutus

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

04/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.04.2020


Seuraa meitä somessa