Julkaistu 24.03.2020 0          
VARSINAIS-SUOMEN YRITTÄJÄ -LEHTI 3/2020

Vaateliike teki parhaan tilikautensa

Asiakasvirtaa. Sijainti kävelykadulla tuo paljon myös satunnaisia kävijöitä, sanoo Tiina Lyy.

Turun keskustan myllerryksestä huolimatta monilla liikkeillä asiakkaita riittää. Kävelykadulla toimiva Tigo Clothing vietti juuri 7-vuotissyntymäpäiviään.

Tiina ja Martti Lyyn vetämä vaateliike on valoisa ja viihtyisä kivijalkakauppa. Sellaisen he vuonna 2013 halusivat Turun keskustasta - monien varoituksista huolimatta, ja vaikka olivat yrittäjinäkin aloittelijoita.

- Yleinen kommentti oli, että te olette hulluja, Martti Lyy toteaa.

- Me olemme olleet kuitenkin tyytyväisiä. Paikka on hyvä ja liiketoimintamme on kasvanut tasaisesti. Voi tosin olla, että viime aikoina liikenne on siirtynyt vähän enemmän tänne kävelykadulle, kauppias miettii.

Ihmisten liikkumistottumuksilla ja niiden pienilläkin muutoksilla voi olla huomattava merkitys. Tiina Lyy kertoo, kuinka erään vakuutusyhtiön konttorin siirtyminen pois kävelykadulta vei myös satunnaiset lounastunnilla kaupassa piipahtaneet virkailijat asiakaskunnasta.

Tigo Clothingin perusta on kuitenkin vakaalla pohjalla. Liikkeelle on muodostunut oma uskollinen kanta-asiakaskuntansa.

- Viime vuoden tilikausi oli paras kautta aikojen, Martti Lyy mainitsee.

- Myymme ajattoman laadukkaita käyttövaatteita ja ulkoiluvaatteita niin naisille kuin miehillekin. Myynnissä on myös kenkiä ja laukkuja sekä ajankohtaisia asusteita. Ostamme vain sellaisia tuotteita, joita käyttäisimme itsekin, pariskunta linjaa.

Menestys ei tule ilman työtä.

- Se on paljon myös itsestä kiinni. Täytyy olla aktiivinen, täytyy olla Facebookissa ja Instagramissa, täytyy ilmoitella lehdissä ja täytyy olla asiakasiltoja.

Martti Lyy heittää pallon myös turkulaisille kuluttajina.

- Olen sitä mieltä, että jos keskustan kivijalkaliikkeet kuolevat niin se keskustakin kuolee. Ei kukaan mene Lontooseen tai Pariisiin sitä varten, että siellä on 30 kilometrin päässä ostoskeskus. Vaan sitä varten, että kaupungin keskusta on kiinnostava, ja sieltä löytyy kivoja pikku butiikkeja.

Hän pitää myös Hansa-korttelin remonttia onnistuneena, eikä pelkää kilpailua.

- Päinvastoin. Se vetää ihmisiä tänne kävelykadullekin. Meillähän on tässä rivi vaatekauppoja. Ne ovat kaikki erilaisia ja ne tukee toinen toisiaan, Martti Lyy kehuu.

- Sekin täytyy sanoa, että meillä käy paljon myös helsinkiläisiä asiakkaita, jotka kehuvat kuinka Turusta löytyy paljon kivoja kivijalkaerikoisliikkeitä. Kun sen on sanonut useampikin helsinkiläinen, niin kyllähän sen täytyy pitää paikkansa, Tiina Lyy hymyilee.

Lue lisää Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehden tammi-helmikuun kaksoisnumerosta, jossa teemoina ovat Toimitila ja rakentaminen, Ympäristö ja kestävä kehitys, Yrittäjän autot ja palvelut ja Turku. Vakiosivuilta löytyvät Hyvinvointi ja terveys, Menestystekijät, Raha ja Varsinais-Suomi kasvuun. Näköislehti löytyy alla olevasta linkistä.

-ap.
http://www.y-lehti.fi/lehdet/2020/03

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

09/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 03.09.2020


Seuraa meitä somessa