Julkaistu 12.03.2020 0          
NIMITYKSIÄ

Säästöpankkiliiton hallitus uudistuu

Säästöpankkiryhmän osuuskunnan kokous on valinnut Säästöpankkiliitolle uuden hallituksen. Sen puheenjohtajaksi nousee Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen. Säästöpankki on Suomen vanhin pankkiryhmä.

- Teemme töitä suomalaisten taloudellisen hyvinvoinnin puolesta. Tällä hallituksella on vahva tahto viedä pankkia ja koko toimialaa eteenpäin. Haasteet ovat toki aivan toiset kuin 200 vuotta sitten, mutta asiakas on meille edelleen ykkönen. Haluamme olla tiennäyttäjä digitaalisten ja henkilökohtaisen palvelujen yhdistämisessä, hallituksen tuore puheenjohtaja Ahonen sanoo.

Hallituksen vanhoina jäseninä jatkavat Ahosen lisäksi Myrskylän Säästöpankin toimitusjohtaja Jari Oivo, Tammisaaren Säästöpankin hallituksen jäsen Ulf Sjöblom sekä Liedon Säästöpankin hallituksen puheenjohtaja Jaakko Ossa. Uusina jäseninä aloittavat Mietoisten Säästöpankin toimitusjohtaja Ari Jutila sekä 1.4.2020 Säästöpankki Optian toimitusjohtajana aloittava Heikki Paasonen. Pankkialan ulkopuolelta jäseninä aloittavat Telian asiakaskanavista vastaava johtaja Tuula Heikkinen, Lääkärikeskus Aavan strategiajohtaja Katarina Segerståhl sekä hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Mediatoimisto Laulava Ovipumppu

Mediatoimisto Laulava Ovipumppu

Mediatoimistoja, Ulkomainontaa

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

04/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.04.2020


Seuraa meitä somessa