Julkaistu 30.04.2020 0          
HYVÄ TIETÄÄ

Poikkeukselliset päivämäärät veroilmoitukselle, tilinpäätökselle ja yhtiökokoukselle

Tasavallan presidentti vahvistaa tänään 30.4.2020 poikkeuslain, jolla pidennetään muun muassa tilinpäätösten laatimisajankohtaa ja yhtiökokousten pitoajankohtaa väliaikaisesti. Verohallinto on puolestaan jo aiemmin myöntänyt yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoitusten jättöaikaan kuukauden pidennyksen.

Taloushallintoliitto on koonnut katsauksenpoikkeuslain edellyttämistä määräajoista.

Veroilmoitus 12/2019 - 2/2020

Verohallinto on koronaepidemian vuoksi pidentänyt veroilmoituksen jättöaikaa kuukaudella normaalista. Jättöaikaa on viisi kuukautta tilikauden päättymisestä, kun kyse on joulukuussa 2019 ja tammi-helmikuussa 2020 päättyneiltä tilikausilta annettavista veroilmoituksista. Joulukuussa 2019 päättyneeltä tilikaudelta veroilmoitus pitää antaa toukokuun 2020 loppuun mennessä. Koska 31.5.2020 on sunnuntai, veroilmoituksen viimeinen jättöpäivä on 1.6.2020.

Tilinpäätös 30.11.2019 - 29.2.2020

Kirjanpitolain 3 luvun 6 pykälän sekä yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen määräysten estämättä 30.11.2019 - 29.2.2020 päättyneen tilikauden tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittavissa viimeistään 30.6.2020. Helmikuussa 2020 päättyneiden tilikausien osalta poikkeuslaki ei itse asiassa tuo pidennystä normaaliin neljän kuukauden laatimisaikaan.

Vaikka tilinpäätöksen voi 30.11.2019 - 31.12.2019 päättyneiltä tilikausilta laatia viimeistään 30.6.2020, niin yhteisöjen pitää antaa tai on pitänyt antaa veroilmoitus jo tätä aiemmin. Yhteisön veroilmoitus 30.11.2019 päättyneeltä tilkaudelta on pitänyt antaa 31.3.2020 mennessä ja 31.12.2019 päättyneeltä tilikaudelta annettavan veroilmoituksen viimeinen jättöpäivä on 1.6.2020.

Yhtiökokous 30.9.2019 - 31.3.2020

Mainitulla aikavälillä päättyneiden tilikausien jälkeen pidetättävä varsinainen yhtiökokous voidaan pitää viimeistään 31.9.2020. Maaliskuussa 2020 päättyneen tilikauden jälkeen pidettävä yhtiökokous on siis pidettävä jo normaalin kuuden kuukauden sisään tilikauden päättymisestä.

Yhdistysten osalta poikkeuslain 5 pykälän mukaan yhdistyksen kokous, joka sääntöjen määräyksen mukaan tulisi järjestää elokuun 2020 loppuun mennessä, voidaan sääntöjen estämättä pitää viimeistään 31.9.2020. Hallituksen esitystä muutettiin tämän pykälän osalta eduskuntakäsittelyn aikana eli huomenna vahvistettava laki on kirjoitettu hallituksen esityksestä poiketen äsken kerrotulla tavalla.

Kalenteri

Taloushallintoliitto on laatinut myös kalenterin keväälle ja ensi syksyyn veroilmoittamisen, tilinpäätösten ja yhtiökokousten osalta:

1.6.2020 Osakeyhtiöiden ja muiden yhteisöjen sekä yhteisetuuksien veroilmoituksen viimeinen jättöpäivä, kun tilikausi on päättynyt joulukuussa 2019. Verohallinto on koronaepidemian vuoksi pidentänyt veroilmoituksen jättöaikaa kuukaudella normaalista. Jättöaikaa on viisi kuukautta tilikauden päättymisestä. Koska 31.5.2020 on sunnuntai, veroilmoituksen viimeinen jättöpäivä on 1.6.2020.

30.6.2020 Osakeyhtiön yhtiökokous, osuuskunnan kokous, yhdistyksen kokous ja muut laissa tarkoitetut vastaavat kokoukset voidaan myöhentää niin, että ne pidetään syyskuun loppuun mennessä. Yhteisön hallituksen tulee kuitenkin laatia tilinpäätös viimeistään kesäkuun loppuun mennessä.

30.6.2020 Osakeyhtiöiden ja muiden yhteisöjen sekä yhteisetuuksien veroilmoitusten viimeinen jättöpäivä, kun tilikausi on päättynyt tammikuussa 2020. Verohallinto on koronaepidemian vuoksi pidentänyt veroilmoituksen jättöaikaa kuukaudella normaalista. Jättöaikaa on viisi kuukautta tilikauden päättymisestä.

31.7.2020 Osakeyhtiöiden ja muiden yhteisöjen sekä yhteisetuuksien veroilmoitusten viimeinen jättöpäivä, kun tilikausi on päättynyt helmikuussa 2020. Verohallinto on koronaepidemian vuoksi pidentänyt veroilmoituksen jättöaikaa kuukaudella normaalista. Jättöaikaa on viisi kuukautta tilikauden päättymisestä.

31.9.2020 Osakeyhtiön yhtiökokous, osuuskunnan kokous, yhdistyksen kokous ja muut laissa tarkoitetut vastaavat kokoukset voidaan myöhentää niin, että ne pidetään syyskuun loppuun mennessä. Yhteisön hallituksen tulee kuitenkin laatia tilinpäätös viimeistään kesäkuun loppuun mennessä.

30.11.2020 Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen rekisteröinti. Kokousten määräajan lykkäyksestä seuraa, että mm. tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen rekisteröinnin määräaika siirtyy vastaavasti. Osakeyhtiöiden osalta rekisteröinnistä säädetään osakeyhtiölain 8 luvun 10 pykälässä. Mikäli tilinpäätös on vahvistettu 31.9.2020, tilinpäätös ja toimintakertomus on rekisteröitävä viimeistään marraskuun lopussa 2020.

Merkintä poikkeamisesta

Avoimuuden ja selkeyden vuoksi Taloushallintoliitto suosittelee, että liitetiedoissa esimerkiksi tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden yhteydessä kerrottaisiin siitä, että tilinpäätöksen laatimisessa on noudatettu poikkeuslain sallimaa määräaikaa. Ilmaisu voisi olla esim. seuraava:

Yhtiön tilinpäätös on laadittu noudattaen Covid-19 epidemian leviämisen rajoittamiseksi annetun poikkeuslain xx mahdollistamaa pidennettyä laatimisaikaa. Tilinpäätöksen vahvistava varsinainen yhtiökokous järjestetään 30.9.2020 mennessä.

Pidennysten hyödyntämisestä

Taloushallintoliitosta huomautetaan, että vaikka poikkeuslaki antaa mahdollisuuden pidentää tilinpäätöksen laatimista edellä kerrotulla tavalla kesäkuun 2020 loppuun, niin kannattaa kuitenkin harkita sitä, onko mahdollista toimia normaaliaikataulujen mukaisesti.

Monilla yrityksillä on koronaepidemian vuoksi maksuvalmius tiukilla, kun kassavirta on heikentynyt tai tyrehtynyt jopa kokonaan. Rahoittajat ja muut tilinpäätösinformaation hyödyntäjät odottavat ajantasaista tietoa - myös tilinpäätöstietoa.

Verohallinto edellyttää osakeyhtiöiltä ja muilta yhteisöiltä, että ne antavat veroilmoituksen 12/2019 päättyneltä tilikaudelta viimeistään 1.6.2020. Jos tässä kohtaa tekee virheitä vahingokseen, voi rahoja joutua odottamaan pitkään. Verotuspäätöksistä tehtyjen oikaisuvaatimusten käsittelyajat ovat pitkiä - jopa vuoden ellei ylikin. Veroilmoituksen laatiminen edellyttää käytännössä tilinpäätöstasoista tietoa.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

04/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
ma 19.04.2021


04-liite/2021



Liite
to 19.04.2021


Seuraa meitä somessa