Julkaistu 20.05.2020 0          

Seikkailupuiston kesäkausi alkaa 3.6.

Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston kesäkausi käynnistyy keskiviikkona 3.6. Kesän ohjelmistossa on monenlaista hauskaa tekemistä lapsille ja perheille paikan päällä ja myös sähköisesti verkon kautta. Seikkailupuiston perinteiset kesätapahtumat on tänä vuonna peruttu, mutta esimerkiksi juhannuksena taidepajassa on tuttuun tapaan mahdollisuus valmistaa seppeleitä paperikukista. Lisäksi kesäksi valmistuu uusittu Ystävyyden Silta ja luvassa on kolme koululaisille suunnattua taidepainotteista päiväleiriä.

Seikkailupuistoon tulevien pyydetään huomioimaan koronasta aiheutuvat turvallisuusohjeet ja sen, ettei puistoon saa tulla sairaana.

Seikkailupuiston teatteri

Avajaispäivänä 3.6. klo 15 Seikkailupuiston YouTube-kanavalla nähdään striimattuna lastenteatteri Kurnuttavan Sammakon maksuton Pää tyynyyn! -esitys. Ensiesityksen jälkeen se on nähtävillä kaksi viikkoa. Pää tyynyyn! -esitys perustuu Roope Lipastin suomennokseen Jory Johnin ja Benji Daviesin saman nimisestä lastenkirjasta. Se sai ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa syksyllä 2019.

Seikkailupuiston alueella pyritään järjestämään heinä- ja elokuussa myös ulkona puistoalueella nähtäviä sirkusesityksiä, mikäli epidemiatilanne ei sitä estä.

Taidepaja

Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston taidepaja on avoinna 3.6.–31.7. maanantaista perjantaihin klo 11–17. Työpaja on maksuton ja se toteutetaan ulkona taidepajakatoksessa. Huonolla säällä työpaja on peruttu. Taidepaja toimii non stop -periaatteella, eikä paikkoja voi ennakkoon varata. Yhteen pöytään otetaan aina yksi perhe kerrallaan ja työvälineet sekä työskentelypaikka puhdistetaan aina asiakkaiden vaihtuessa. Taidepajassa valmistetaan kesän aikana muun muassa lyhtyjä, soittimia, asetelmia savesta ja luonnonmateriaaleista sekä tehdään aurinkovärjäystä tekstiileille. Juhannuksena taidepajassa on tuttuun tapaan mahdollisuus valmistaa seppeleitä paperikukista.

Seikkis LIVE!

Paikan päällä tapahtuvan ohjelman ohella Seikkailupuisto tarjoaa kesällä myös ohjelmaa verkossa. Sisällöstä kerrotaan tarkemmin Seikkailupuiston nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa. Seikkis haluaa tarjota edelleen ohjelmaa myös esimerkiksi koronaviruksen riskiryhmiin kuuluville, jotka eivät voi osallistua toimintaan paikan päällä.

Uusi Ystävyyden silta

Seikkailupuiston lammen yli johtava Ystävyyden silta on ollut yksi Seikkailupuiston suosituimmista leikkivälineistä. Vanha silta tuli kuitenkin tiensä päähän ja nyt kesäksi valmistuu täysin uusittu silta. Aiemmin silta oli avoinna vain kesäaikaan puiston toimintapisteiden ollessa auki, mutta nyt jatkossa silta on aina avoinna.

Puiston halki virtaava puro avataan, kun silta on valmis. Suihkusientä ei oteta käyttöön vielä kesäkuun alussa, vaan sen kohdalla seurataan epidemiatilanteen kehittymistä. Mahdollisuuksien mukaan suihkusieni avataan myöhemmin kesällä.

Liikennekaupungin tilannetta arvioidaan myöhemmin

Liikennekaupunki ja pomppulinna eivät avaudu vielä kesäkuussa, vaan niiden osalta tilannetta arvioidaan myöhemmin uudelleen. Liikennekaupunki on vapaasti pyöräilijöiden käytettävissä ja muun muassa liikennevalot ovat toiminnassa.

Taidepainotteiset päiväleirit

Seikkailupuisto järjestää kesäkuussa kolme koululaisille suunnattua taidepainotteista päiväleiriä. Leiripaikkojen pienen määrän johdosta lapsen voi ilmoittaa tänä kesänä mukaan vain yhdelle leirille. Heinäkuussa järjestetään kolme minileiriä erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Ilmoittautuminen leireille alkaa 20.5.

Leikkipuistoalue

Kuten muutkin leikkipuistoalueet, Seikkailupuiston puistoalue on vapaasti käytettävissä ja aina avoinna. Grillipaikka ei ole tänä kesänä käytettävissä. Puistossa oleskellessaan asiakkaiden tulee huolehtia turvaväleistä eikä puistoon saa tulla kipeänä.

Seikkailutalo on suljettuna kesän ajan, joten oleskeluhuone ei ole käytettävissä, eikä esim. omia eväitä ole mahdollisuus lämmittää. Seikkailupuiston kesäkahvilasta voi ostaa pieniä suolaisia ja makeita herkkuja sekä jäätelöä. Kahvila on avoinna 3.6. alkaen ke-su klo 11-17.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

04/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.04.2020


Seuraa meitä somessa