Julkaistu 23.05.2020 0          

Hallitukselta esitys listaamattomien yhtiöiden osakeannin verotuksesta

Hallitus antoi 20.5.2020 ehdotuksen, jonka toteutuessa listaamattomien osakeyhtiöiden henkilöstöanti voitaisiin toteuttaa ilman tuloveroseuraamuksia, mikäli merkintähinta on vähintään yhtiön nettovarallisuuden perusteella osakkeelle verotuksessa laskettun matemaattisen arvon suuruinen.

Taloushallintoliiton tiedotteen mukaansäännöstä ei sovelleta siltä osin kuin verovelvollisen, hänen perheenjäsenensä tai heidän yhdessä omistamansa osuus suoraan tai välillisesti ylittää kymmenen prosenttia yhtiön osakkeista tai vastaavan osuuden yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Säännöstä ei sovelleta myöskään yhtiön hallituksen eikä hallintoneuvoston jäseneen, joka ei ole työsuhteessa yhtiöön ja ei saa työstään ennakkoperintälain 13 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua palkkaa.

Säännöstä sovellettaessa nettovarallisuuteen lisätään tilikauden päättymisen ja osakeannin merkintäajan alkamisen välisenä aikana yhtiölle osakeannissa tai muutoin oman pääoman sijoituksena maksettu määrä ja vähennetään kyseiseltä tilikaudelta jaettavaksi päätetty osinko ja palautettavaksi päätetty oman pääoman sijoitus. Jos tilikauden päättymisen ja osakeannin merkintäajan alkamisen välisenä aikana on tapahtunut sulautuminen tai jakautuminen taikka yhtiö on syntynyt toimintamuodon muutoksen seurauksena, oikaistaan nettovarallisuutta noudattaen varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 11 ja 13 §:n säännöksiä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.7.2020. Sitä sovellettaisiin osakeanteihin, joista päätös on tehty lain voimaantulon jälkeen.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Kaarinan Autokoulu Oy

Kaarinan Autokoulu Oy

Ammattipätevyyskoulutus, Autokoulu, CE- luokan koulutus

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

11/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 12.11.2020


11-liite/2020



Liite
to 12.11.2020


Seuraa meitä somessa