Julkaistu 01.06.2020 0          
HYVÄ TIETÄÄ

Uutta liiketoimintaa elintarvikekuljetuksia ja muita kuljetuksia yhdistelemällä

Kun elintarvikekuljetuksia ja muita kuljetuksia laitetaan yhteen, voittajia ovat sekä kuljetusyrittäjä että elintarvikealan yrittäjä. Kuljetusten ulkoistaminen vapauttaa elintarvikeyrittäjän aikaa vaikkapa omien uusien tuotteiden kehittämiseen ja markkinointiin, kun taas elintarvike-erien ottaminen mukaan kuljetuksiin täydentää kuljetusyrittäjän palveluita ja tuo kasvua liiketoimintaan.

Uusi Elintarvikekuljetukset ja niiden yhdistely muihin kuljetuksiin -infograafi auttaa yrityksiä kuljetusten yhdistelyn suunnittelussa. Kuljetuksiin vaikuttavat toimialojen lainsäädännöt ja ohjeistukset, joista infograafiin on koottu keskeisimpiä asioita ja linkkejä jatkotiedon lähteille. Se ei ota huomioon koronaepidemia-ajan poikkeussäädöksiä.

Infograafin kohderyhmänä ovat ammattimaista kuljetustoimintaa toteuttavat tai sen käynnistämistä suunnittelevat pk-yritykset.

– Elintarvikkeiden kuljetustoiminnan aloittamiseen liittyy usein turhaa byrokratian pelkoa. Moni asia on käytännössä yksinkertaisempaa kuin aluksi luuleekaan. Avainasemassa on avoin vuoropuhelu paikallisen elintarvikevalvojan kanssa, joka opastaa yrittäjää alkuvaiheen askelten ottamisessa, kertoo Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskuksesta.

Infograafi esiteltiin webinaarissa 28. toukokuuta 2020. Tallenne siitä on katsottavissa YouTubessa.

– Kuljetusten yhdistelyssä on kyse monipuolisesti vaikuttavasta asiasta. Siinä on kyse maaseutualueiden yritysten ja asukkaiden arjen sujuvuudesta, elinkeinotoiminnan edellytyksistä, eri palveluiden saatavuudesta ja saavutettavuudesta, rahasta sekä liikenteen päästöistä, summaa Heli Siirilä Vaasan yliopiston InnoLabista.

Infograafi on tuotettu kahden valtakunnallisen hankkeen Maaseudun kuljetusten ja liikkumisen digiboksi (MaasDigiboksi)- sekä Maaseudun toimijoiden hankintaosaaminen vahvaksi (MAHVA) -hankkeiden yhteistyönä. Näiden rahoittajana toimii Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma/valtakunnalliset maaseudun kehittämishankkeet.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Camp Consulting

Camp Consulting

Konsultointi, Myyntivalmennus, Rekrytointipalveluja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

04/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.04.2020


Seuraa meitä somessa