Julkaistu 06.07.2020 0          

Tilapäinen lakimuutos mahdollistaa turvapaikanhakijoiden työskentelyn kausityössä

Ulkomaalaislain väliaikaisella muuttamisella mahdollistetaan kansainvälistä suojelua hakeneen työnteko heti ilman oleskelulupaa alkutuotannossa.

Turvapaikkaa hakeneen työnteko on voinut alkaa ulkomaalaislain mukaisesti vasta kolmen tai kuuden kuukauden Suomessa oleskelun jälkeen. Lainmuutoksella mahdollistetaan poikkeaminen näistä karenssiajoista.

Muutos koskee turvapaikanhakijoita, joilla on lain voimaan tullessa vireillä turvapaikkahakemus. Lakimuutos ei koske henkilöitä, jotka tekevät uuden turvapaikkahakemuksen lain voimaantulon jälkeen. Lainmuutos ei mahdollista sellaisen turvapaikanhakijan työntekoa, jonka työnteko-oikeus on jo päättynyt lain voimaan tullessa.

Tilapäinen muutos koskee työntekoa vain maa-, metsä-, puutarha- ja kalatalouden tehtävissä. Työtehtäviltä ei erikseen edellytetä, että ne olisivat huoltovarmuuden kannalta akuutteja tai kriittisiä. Tarkoitus on lisätä työvoimaa erityisesti mainituilla alkutuotannon aloilla, joissa kausiluonteisten töiden hoitamisen tarve on erityisen suuri.

Työnantajalla velvollisuus varmistaa työnteko-oikeus

Turvapaikanhakija voi jatkaa työntekoaan täytäntöönpanokelpoisesta maastapoistamispäätöksestä huolimatta niin kauan kuin hän saa vastaanottopalveluita.

Työnteko-oikeuden osoittaminen on sekä turvapaikanhakijan että työnantajan vastuulla. Työsuojeluviranomainen valvoo tarkastuksillaan työnantajan velvoitetta varmistautua ulkomaalaisen työntekijän työnteko-oikeudesta.

Turvapaikanhakija saa turvapaikkapäätöksen yhteydessä tietoa työnteko-oikeudesta. Työnteko-oikeuden voi osoittaa esimerkiksi vastaanottokeskuksen asiakaskortilla. Maahanmuuttovirastolta voi pyytää todistusta työnteko-oikeudesta, mutta se kannattaa tehdä vasta kun henkilö on työllistymässä, eikä muilla keinoilla voida luotettavasti osoittaa työnteko-oikeutta.

Poikkeussäännös on voimassa 29.6.–31.10.2020.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Henkilöstökoulutus Interaktiva

Henkilöstökoulutus Interaktiva

Henkilöstökonsultointia, Henkilöstökoulutusta, Koulutuspalveluja, Valmennukset

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

09/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 03.09.2020


Seuraa meitä somessa