Julkaistu 10.07.2020 0          

Uusikaupunki kutsuu Tul toril- teematoreille elokuussa

Kesälauantain suosittuja Tul toril -teematoreja järjestetään elokuussa! Uudenkaupungin kaupunki toteuttaa tänä vuonna typistetyn viiden torin teemasarjan. Monet tutut ja hyväksi havaitut toriteemat viettävät välivuotta poikkeuksellisen kevään vuoksi.

Teemasarja käynnistyy heti ensimmäisenä elokuun lauantaina Kulttuuritorilla ja sen jälkeen ovat vuorossa Laulutori, Kierrätystori ja Nuorisotori. Elokuun viimeisenä lauantaina päätetään torit Venetsialaisteemaan. Vaikka kauppatori herää eloon kilpaa auringon kanssa jo aamuvarhaisella, niin torien tapahtuma-aika ajoittuu yhdeksän ja yhden välille.

Torien ohjelmassa painottuu tänä vuonna musiikki. Torilavalla nähdään muun muassa Duo Iiris & Päivi ja Laula kanssain -yhteislaulumatinea, jossa laulattajana ja seremoniamestarina TV:stäkin tuttu kapellimestari ja pianisti Jari Puhakka. Estradille nousee myös Arto Nuotio & Trio Aurajoki. Tiedä, vaikka tanssijalkaa alkaisi vipattamaan ja torihan on mitä mainion paikka pyörähdellä. Nuorten suosikkitubettaja Jaakko Parkkali kunnioittaa lavaa läsnäolollaan Nuorisotorilla ja kuun lopussa Venetsialaislauantaina on luvassa upeaa sirkustaidetta. Jopa fillaripianisti on luvannut polkaista Uuteenkaupunkiin asti. Lapsille on omaa ohjelmaa – maalauspajassa pääsee näyttämään Rembrandtin taitonsa, kesämuskari tarjoaa musisointia ja energiapakkaukset Mimi Ja Kuku saapuvat hassuttelemaan torille.

Lähiruokaa ja paikallisia tuotteita löytyy torilta aina ja torikojut houkuttelevat ostoksille. Kierrätystorilla kirppistellään ja maksuttomalle myyntipaikalle voi tulla myymään omia tuotteitaan. Pitää muistaa, että oma turhake voi todellekin olla aarre toiselle! Paljon siis mielenkiintoista koettavaa ja nähtävää on taas luvassa, ja mukaan torille ovat tervetulleita aivan kaikki; tuote-esittelijät ja yhdistysten, järjestöjen ja seurojen edustajat teemasta riippumatta. Ja hei, ei unohdeta idyllisiä, palvelevia putiikkeja vain kivenheiton päässä torilta.

Teematorit 2020 klo 9-13 kauppatorilla: 1.8. Kulttuuritori, 8.8. Laulutori, 15.8. Kierrätystori, 22.8. Nuorisotori ja 29.8. Venetsialaiset.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Turun Tehohuolto Oy

Turun Tehohuolto Oy

Kiinteistönhoito, Siivouspalveluja, Sähköalan töitä, Sähköasennukset, Trukkien huolto

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Turun Linna

Linnankatu 80, Turku

www.turku.fi/turunlinna/vuokrattavat-tilat

Ainutlaatuisen historiallinen juhla- ja kokousmiljöö, jossa monipuolisia yksittäisiä tiloja 10-250 hengelle. Linnassa myös 120 hengen kokoustila, jossa täydellinen AV –tekniikka kiinteänä. Juhlatiloissa voidaan järjestää tilaisuuksia jopa yli 500 hengelle. Tutustu kokous- ja juhlatiloihin www.turku.fi/turunlinna/vuokrattavat-tilat. Tilavarauksista ja tarjoilusta vastaa Fazer Food Co meeting & events / Juhana Herttuan Kellari. Tiedustelut ja varaukset puh. 020 729 6905.

Lue uusin näköislehtemme

04/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.04.2020


Seuraa meitä somessa