Julkaistu 13.07.2020 0          

Food&Events Tapahtumaravintolat ja Turun Messukeskus jatkavat yhteistyötä

Kotimaiseen ravintola-alan yritykseen Resteliin kuuluva Food&Events Tapahtumaravintolat solmi kesäkuussa 2020 uuden sopimuksen Turun Messukeskuksen kanssa, joka jatkaa näiden kahden toimijan pitkään kestänyttä, antoisaa ja hyvin toiminutta yhteistyötä.

- Yhteistyömme on ollut sujuvaa ja tästä on hyvä jatkaa tapahtumaravintolamme kehitystyötä, arvioi Turun Messukeskus Oy:n toimitusjohtaja Marja Pekkanen.

- Tapahtumamaailma elää Suomessa ja kansainvälisesti muutoksessa, jossa on tärkeää löytää yhteistuumin houkuttelevia, joustavia ja asiakkaan etuja parhaalla mahdollisella tavalla palvelevia ratkaisuja, Pekkanen jatkaa.

Food&Events Tapahtumaravintolat ja Turun Messukeskus ovat aloittaneet yhteistyönsä jo vuonna 1999. Yhteiseen taipaleeseen on mahtunut monia kehitystoimia ja palvelukokonaisuuksien eteenpäinviemistä. Uuden sopimuksen luomien raamien myötä etenkin digitaalisuutta sekä messutapahtumien mukaan muuntautuvaa tarjoomaa kehitetään edelleen.

- Yhteistyö Turun Messukeskuksen kanssa innosti meitä, sillä toimintatapoja ollaan kehittämässä suunnitelmallisesti ja luvassa on paljon muutakin kuin messuja; esimerkiksi yritystilaisuuksia ja erilaisia promootiotilaisuuksia, valottaa Kristian Helanne, Food&Events Tapahtumaravintoloiden ketjujohtaja.

Turun Messukeskuksessa on tapahtumien monimuotoisuuden lisäksi luvassa uudistuksia ravintolan ja kahviloiden tuotevalikoimiin. Myös ostamisen helppouteen kiinnitetään jatkossa entistäkin enemmän huomiota.

- Ravintolatoiminnalla on tärkeä roolinsa, Pekkanen painottaa.

- Siksi tämän osa-alueen onnistumisella on suuri merkitys myös Turun Messukeskuksen tulevaisuuden kannalta.

Tulevaisuus on toiminnantäyteinen

Koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimet ovat aiheuttaneet haasteita myös Turun Messukeskukselle, sillä epidemian vuoksi jo järjestettäviksi sovitut tapahtumat siirtyivät pääosin tuonnemmaksi. Tapahtumille ja kokouksille oli kova kysyntä ennen epidemian puhkeamista, joten siirtymisten myötä messukeskuksen syksyn 2020 ja kevään 2021 kalenteri näyttää sangen tiiviiltä.

- Tapahtumatoiminnan taas avautuessa täyteen mittaansa päästään Turussa nauttimaan syksyn kuluessa muiden muassa Kirjamessuista, Ruoka- ja Viinimessuista sekä uudesta pelitapahtumasta nimeltä Grail 2020 Turku, Pekkanen toteaa.

- Myös kansainvälinen Nordic Fitness Expo on ohjelmistossa. Tapahtumatarjonnan ollessa näin laaja myös ravintolatoiminta pääsee heti näyttämään monipuolisen osaamisensa.

Food&Events Tapahtumaravintolat ja Turun Messukeskus aikovatkin tarttua rivakasti toimeen rajoitusten hellittäessä, jotta asiakkaita ja messukeskuksessa kävijöitä voidaan palvella vielä aiempaakin paremmin.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Mk-Kassamasiina Oy

Mk-Kassamasiina Oy

Kassajärjestelmiä

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

04/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.04.2020


Seuraa meitä somessa