Julkaistu 03.09.2020 0          

Yrittäjän päivänä jaetaan kasvomaskeja Turussa kävelykadulla

Yrittäjän päivää vietetään lauantaina 5.9. Tämä vuosi on ollut koronakriisin vuoksi poikkeuksellisen vaikea monelle yrittäjälle. Myös Turun Yrittäjät on joutunut sopeutumaan vallitsevaan tilanteeseen, ja monet yrittäjille suunnatut tapahtumat on jouduttu perumaan.

- Poikkeusolojen keskellä syntyi idea tempauksesta kävelykadulla. Jaamme siellä kasvomaskeja. Kukin asiakas saa kaksi maskia, jotta mahdollisimman monelle riittää niitä. Meidät löytää Puolalankadun päästä, Hansakorttelin pääovien edestä. Olemme siellä klo 11-15, kertoo toimitusjohtaja Jukka Juhola Juhoa Performancesta.

- Tänä vuonna koronapandemian takia Yrittäjän päivää vietetään hyvin erilaisissa olosuhteissa mitä aikaisempina vuosina. Päivän merkitys korostuu siis entisestään! Nyt todella tarvitaan yrittäjiä ja yrityksiä, jotka ottavat riskejä, työllistävät ja luovat uutta. Yrittäjät ja heidän yrityksensä ovat yhteiskuntamme selkäranka, joihin yhteiskunnan palvelut nojaavat. Ilman rohkeita yrittäjiä ei olisi työpaikkoja tai suomalaista hyvinvointivaltiota. Yrittäjyyttä ja sen tärkeyttä tulee myös nostaa entistä enemmän esiin ja entistä korkeammalle, ja antaa sille arvoisensa tunnustus! Meidän pitää olla ylpeitä itsestämme ja yhdessä viedä yrittäjien asiaa sekä tavoitteita eteenpäin, sanoo Turun Yrittäjien puheenjohtaja Arto Kallio.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Mk-Kassamasiina Oy

Mk-Kassamasiina Oy

Kassajärjestelmiä

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

10/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 15.10.2020


10-liite/2020



Liite
to 15.10.2020


Seuraa meitä somessa