Julkaistu 09.09.2020 0          

Kauppatorin Monitori avataan syyskuussa

Kauppatorin Monitori, Turun kaupungin ja Kelan yhteinen keskitetty asiakaspalvelu, aukeaa 16.9. Turun keskustan ytimeen. KOP-kolmiossa sijaitseva Kauppatorin Monitori kokoaa saman katon alle kaupungin keskeisimpien palveluiden sekä Kelan palveluiden asiakaspalvelun.

Palvelu Kauppatorin Monitorissa on monipuolista ja monikanavaista. Asiakkaat saavat ohjausta ja neuvontaa kasvokkain sekä ilman ajanvarausta että ajanvarauksella. Myös puhelin, chatti ja muut sähköiset asiointikanavat palvelevat entistä joustavammin ajoin.

Lisäksi Monitorin tiloissa on parikymmentä asiakaspäätettä, joilla asiakkaat voivat hoitaa asioitaan verkossa itsepalveluna. Digitaalisten palveluiden käyttöön saa myös opastusta Monitorin henkilökunnalta.

– Turun kaupunki uudistaa koko ajan toimintaansa asukas- ja asiakaslähtöisemmäksi, ja Kauppatorin Monitori on yksi esimerkki siitä, kuinka haluamme olla lähellä turkulaisia ja kaikkien asukkaiden ulottuvilla, sanoo kaupunginjohtaja Minna Arve.

Kauppatorin Monitorissa on Turun kaupungin palveluista muun muassa Fölin palvelut, Kaupunginteatterin lippujen myynti, pysäköintiin liittyvät palvelut, neuvontaa varhaiskasvatuksen uusille asiakkaille, ikääntyneiden neuvonta ja ohjaus, matkailuneuvonta sekä omakielinen neuvonta Infotori

Kelalta asiakaspalvelupisteeseen siirtyy koko Turun palvelupisteen asiakaspalvelu Eerikinkadulta. Kelassa on pitkään kehitetty tilayhteistyötä muiden julkisten toimijoiden kanssa. Länsi-Suomessa Kelan palvelupisteistä lähes 60 prosenttia on yhteisiä kunnan tai muun yhteistyökumppanin kanssa.

-Yhteiset tilat ovat kuitenkin vain väline asiakaslähtöisen toiminnallisen yhteistyön kehittämiseksi. Toimeentulotuen näkökulmasta yhteistyö kaupungin aikuissosiaalityön kanssa on erityisen tärkeää. Yhdessä olemme enemmän yhteisten asiakkaiden parhaaksi, sanoo johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kelasta.

Yhteisistä tiloista hyötyvät erityisesti ne asiakkaat, jotka tarvitsevat elämäntilanteessaan useamman viranomaisen tukea.

Kauppatorin Monitorin on avoinna maanantaista lauantaihin, mutta yksittäisten palveluiden neuvonta-ajat vaihtelevat. Kauppatorin Monitorissa työskentelee kaikkiaan noin 40 Turun kaupungin ja noin 20 Kelan työntekijää.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Mk-Kassamasiina Oy

Mk-Kassamasiina Oy

Kassajärjestelmiä

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

10/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 15.10.2020


10-liite/2020



Liite
to 15.10.2020


Seuraa meitä somessa