Julkaistu 14.09.2020 0          
19 suomalaista kaupunkia yhteistyössä keskustojen elinvoiman puolesta

"Keskusta on kauppapaikka ja kohtaamispaikka"

Kaupunkikeskustat yhdistivät voimansa; nyt käynnistyy ensimmäistä kertaa valtakunnallinen markkinointiyhteistyö kaupunkikeskustojen esille tuomiseksi. Keskustojen kehittämisyhdistyksillä ja organisaatioilla on kaikilla sama tavoite: vahvistaa keskustojen elinvoimaa ja yrittäjyyttä sekä kasvattaa keskustojen vetovoimaa. Yhteistyöverkostossa ovat mukana Hamina, Heinola, Hämeenlinna, Iisalmi, Imatra, Joensuu, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Mikkeli, Pori, Rauma, Savonlinna, Tampere, Turku ja Vaasa.

- Nyt oli oikea hetki aloittaa kaupunkien välinen yhteistyö, koska jokaisella kaupungilla on ollut ja tulee olemaan haasteita keskustojen elinvoiman säilyttämisessä. Luotamme yhdessä tekemisen voimaan ja vaikuttavuuteen, kertoo Turun Ydinkeskustayhdistyksen toiminnanjohtaja Heli Järvelä.

”Koe kaupunki” - vaikuttavuutta monen eri kanavan kautta

Kampanjan tunnus on Koe kaupunki - ja sen ainutlaatuinen keskusta. Markkinointiyhteistyön kivijalka on kaupunkien keskustoja esittelevä video, joka nähdään niin sosiaalisessa mediassa kuin tv-kanavilla.

-Videon tavoite on tuoda esille kaupunkikeskustojen moninaisuus, kerroksellisuus ja ainutlaatuisuus. Keskustat ovat kauppapaikkoja, kohtaamispaikkoja ja paikkoja, joissa vietetään aikaa ja viihdytään. Kaupunkien keskustat kehittyvät ajan hengessä ja tarjoavat jokaiselle ikä- ja kohderyhmälle jotakin. Haluamme toivottaa ihmiset tervetulleiksi keskustoihin, kuvailee Järvelä.

Yhteistyössä mukana olevat kaupungit tekevät myös omia kaupallisia tempauksia valtakunnalliseen kampanjaan liittyen. Turussa myös Turun kaupunki osallistuu kampanjaan. - Olemme todella iloisia, että myös kaupunki halusi tulla mukaan mahdollistamaan näkyvää kampanjaa Turussa. Meillä on sekä alueellinen tv-kampanja että kampanja sosiaalisessa mediassa, kiittelee Järvelä.

Kaupunkikeskustojen valtakunnallisen yhteiskampanjan on toteuttanut turkulainen Jappis Oy.

- Tämä on ollut mahtavan inspiroiva projekti, jossa olemme saaneet tehdä paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa, kertoo Jappiksen asiakkuuspäällikkö Kirsi Rekola.

Koe keskusta -videon on tehnyt turkulainen Stone Films.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Länsirannikon turvapalvelut Oy

Länsirannikon turvapalvelut Oy

Hälytysjärjestelmiä, Kulunvalvontajärjestelmät, Palohälytysjärjestelmiä, Palohälytyslaitteita, Varashälytinjärjestelmät, Videovalvontajärjestelmät

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

10/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 15.10.2020


10-liite/2020



Liite
to 15.10.2020


Seuraa meitä somessa