Julkaistu 05.10.2020 0          

Turussa sijaitseviin 2. asteen oppilaitoksiin ja korkeakouluihin maskisuositus

Sairaanhoitopiirin vetämä alueellinen koronaa ehkäisevä työryhmä on päättänyt antaa uusia suosituksia Varsinais-Suomeen, koska koronaepidemia on Turussa, Raisiossa, Kaarinassa ja Liedossa kiihtymisvaiheessa.

Varsinais-Suomessa koronapandemia kiihtymisvaiheen kynnyksellä (vsshp.fi)

Tästä syystä Turussa sijaitsevissa 2. asteen oppilaitoksissa (ammattioppilaitokset ja lukiot) ja korkeakouluissa astuu voimaan yleinen maskisuositus. Suositus tulee näiden kuntien alueella voimaan lauantaina 3.10.2020 ja on voimassa toistaiseksi.

Lähtökohtana on, että opiskelijat kustantavat maskinsa itse. Turun kaupunki tulee kuitenkin huolehtimaan siitä, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville on kaikissa tilanteissa saatavissa maskeja maksutta.

Turun kaupunki on huolehtinut maskit 2. asteen oppilaitosten opettajille maanantaiksi. Kaupungin asiakaspalvelutiloihin on jo keväällä asennettu pleksejä ja henkilökunnalla on käytössään kasvovisiirejä ja maskeja.

Turun joukkoliikenteessä maskisuositus jo elokuusta lähtien

Maskisuositus on kiihtymisvaiheessa THL:n suositusten mukaan voimassa oppilaitosten ohella esimerkiksi joukkoliikenteessä, julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Maskia tulee käyttää, jos lähikontakteja ei voi välttää.

Turun kaupunki on suositellut maskin käyttöä joukkoliikenteessä matkustaville jo elokuusta lähtien.

Turku on jakanut maksuttomia kangasmaskeja vähävaraisille myös jo elokuusta lähtien. Ensin ruoka-avusta huolehtivat järjestöt ja diakoniatyö jakoivat maskeja asiakkailleen. Syyskuussa maskien jako laajeni mm. vähävaraisiin lapsiperheisiin. Maskeja ovat jakaneet Mannerheimin lastensuojeluliitto ja seurakunnat.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

10/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 15.10.2020


10-liite/2020



Liite
to 15.10.2020


Seuraa meitä somessa