Julkaistu 10.11.2020 0          

Maria Flemmich johtamaan Avidlyn kansainvälistymispalveluita

Maria Flemmich, 30, on nimitetty Avidlyn kansainvälistymispalvelujen johtajaksi nimikkeellä Head of International Growth. Hän on aikaisemmin toiminut Avidlyn Turun-toimiston vetäjänä ja Avidly Suomen johtoryhmän jäsenenä. Nimitys vahvistaa Avidlyn omaa kehitystä kansainvälisenä yhtiönä ja toimiston osaamista suomalaisten vientiyhtiöiden myynnissä ja markkinoinnissa.

Useissa kansainvälisissä yrityksissä työskennellyt ja Avidlyssä useita asiakkuuksia johtanut Maria Flemmich toteaa, ettei kansainvälisille markkinoille tähyävän yrityksen ole Suomessa ollut helppo löytää strategista toimistokumppania. Avainkysymykseksi nousee usein, miten kohdemarkkinassa voidaan toimia Suomesta käsin.

“Tällä hetkellä on kovasti kysyntää yritysten kansainvälistymistä auttavalle toimistolle. Suomessa on paljon keskikokoisia yrityksiä, jotka haluaisivat kansainvälistyä, mutta osaavia toimistoja ei ole ollut tarjolla”, sanoo Flemmich.

“Uusille markkinoille mentäessä erityisesti vahva insight ja markkinaymmärrys liiketoimintapäätöksissä sekä kattava digitaalinen kyvykkyys niin markkinoinnissa kuin myynnissä ratkaisevat. Näissä pystymme tukemaan asiakasyrityksiämme tehokkaasti.”

Flemmichin nousujohteiselle uralle mahtuu työtehtäviä kolmella mantereella ja eri sektoreilla. Useaa kieltä taitava Flemmich on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja valtiotieteiden kandidaatti.

“Monipuolinen näkemys ja osaaminen on näkynyt Avidlyssä käytännössä Marian kyvyssä johtaa luovaa työtä ja kehittää Avidlyn ennestään vahvaa osaamista markkinointiteknologian ja myynnin saralla”, kuvailee Avidlyn toimitusjohtaja Jesse Maula nimitystä.

“Avidly on jatkossa yhä vahvemmin kansainvälistyvien ja kansainvälisten suomalaisten yritysten kasvukumppani sekä markkinoinnissa että myynnissä. Avidlyn strateginen kasvu kansainvälisenä toimijana on nyt saanut loistavan vetäjän ja vieläpä omista joukoista”, Maula iloitsee.

Avidlylla on monipuolinen tarjooma strategiasta toteutuksiin asti, ja kansainvälistä työtä tehdään Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa toimivan oman studioverkoston sekä kansainvälisen AMIN Worldwide -verkoston kautta.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky

Kirjanpitotoimistoja, Tilitoimistoja

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

11/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 12.11.2020


11-liite/2020



Liite
to 12.11.2020


Seuraa meitä somessa