Julkaistu 26.11.2020 1          

BRANG – ja yrityksesi talousasiat ovat hyvissä käsissä

– Kun yrittäjä tarvitsee kumppania laskutukseen, maksu- valvontaan ja perintään liittyvissä asioissa, me voimme auttaa, sanoo BRANGin liiketoimintajohtaja Arto Kallio. Turkulainen laskutus- ja perintätoimisto BRANG on keskittynyt erityisesti pk-yrityksiin, ja sen palvelualueena on koko Suomi. BRANGin luoma palvelumalli skaalautuu sen mukaan, onko asiakkaana yksinyrittäjä vai suuri konserni.

BRANG on erikoistunut myyntilaskun elinkaaren palveluihin, eli se huolehtii yrityksen laskutus- maksuvalvonta- ja perintäpalveluista. BRANGilla on käytös- sään moderni oma järjestelmä, joka on kehitetty juuri myyntilaskujen elinkaaripalveluita varten. Perintäasioissa BRANG on kumppani, jolla on hyvät neuvottelutaidot ja joka taitaa yhteispelin.

– Meille on tärkeää varmistaa, että asiakkaamme saa korvauksen, joka hänelle kuuluu, mutta myös se, että toinen osapuoli pystyy sen maksamaan. Tarvittaessa etsimme yhdessä sopivan maksuaikataulun ja maksuerät. Meille on tärkeää, että löydetään malli, jonka avulla molempien yritysten liiketoiminta jatkuu, sanoo BRANGin toimitusjohtaja Mona Haataja.

BRANGin toimintaperiaatteisiin kuuluu se, että asiakas saa yritykseltä vastauksen nopeasti. Puheluihin vastataan keskimäärin kymmenessä se- kunnissa ja sähköposteihin viimeistään vuorokauden sisällä, useimmiten jo samana päivänä.

BRANG on Suomen Perimistoimistojen liiton jäsen ja yrityksen toimitusjohtaja Mona Haata- jaonliitonhallituksenjäsen. Liiketoimintajohtaja Arto Kallio on Turun yrittäjien puheenjohtaja.


Kommentit

Tyytyväinen 04.02.2021 klo 10:02

Palvelu on hyvää ja asiat sujuvat! Olen ollut tyytyväinen.


Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

02/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 18.02.2021


Seuraa meitä somessa