Julkaistu 17.11.2020 0          

Kysely: moni eteläsuomalainen aikoo lykätä talvirenkaiden vaihtoa

Joka viides Uusimaalla ja Varsinais-Suomessa asuva autoilija kertoo aikovansa uuden tieliikennelain myötä vaihtaa talvirenkaat edellisvuosia myöhemmin. Lähes yhtä usea on suunnitellut samaa myös Satakunnassa, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa. Tiedot käyvät Ifin Nasta haaste -kyselystä, johon on vastannut noin 20 000 suomalaista autoilijaa loka-marraskuussa.

Etenkin eteläisessä Suomessa talvirenkaiden vaihtoa voi olla tänä vuonna kiusaus viivytellä, kun kalenteriperusteista pakkoa ei enää ole. Kuitenkin uuden tieliikennelain mukaan talvirenkaat pitää olla käytössä jo nyt marraskuussa, jos sää tai keli sitä vaatii. Sää voi muuttua nopeasti, joten renkaiden vaihtoon on syytä ryhtyä pian varsinkin, jos autoa tarvitsee säännöllisesti.

– Ei kannata odottaa sinne aivan viimeiseen asti. Kun säät väistämättä jossain vaiheessa kylmenevät tai Etelä-Suomeen luvataan talven ensimmäistä lumisadetta, tyypillisesti renkaiden vaihtopisteet ruuhkautuvat eikä talvirenkaita saakaan välttämättä pika-aikataululla alle. Tällöin liikenteessä yleensä valitettavasti nähdään vaarallisia liukasteluja ja vahinkoja, muistuttaa korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen Ifistä.

– Turvallisin ja vaivattomin ratkaisu on pitää autossa nasta- tai kitkarenkaat alla koko tavanomaisen talvikauden ajan. Uusi tieliikennelaki antaa kuljettajalle enemmän omaa harkintaa ja vastuuta, mutta harva varmasti haluaa päivittäin tai viikoittain joutua pohtimaan, millä renkailla lähteä liikkeelle, toteaa Virtanen.

On hyvä huomioida, että jos väärä rengasvalinta tai renkaiden selkeästi huono kunto on johtanut vahinkoon, voidaan auton kaskovakuutuksen korvauksia tapauskohtaisesti alentaa.

Nastarenkaat pitävät paikkansa suomalaisten suosikkina

Autoilijan on helppo havaita selkeä lumikeli, mutta jo pieni yöpakkanen saattaa aiheuttaa jäätä tielle. Vaarallisin aika onkin usein ennen lumen tuloa, koska mustaa jäätä on vaikea huomata.

- Oikeiden renkaiden lisäksi riittävä turvaväli ja alhaisempi nopeus ovat olennaiset keinot vähentää riskejä ja varautua yllättäviin tilanteisiin liikenteessä. Alkutalvesta ei kannata luottaa liiaksi pitkään ajokokemukseen, sillä kesän ja syksyn aikana kokenutkin kuski yleensä kadottaa tuntuman jäähän, painottaa Virtanen.

Kun suomalaiset sitten vaihtavat talvirenkaat, ne ovat edelleen ylivoimaisesti useimmin nastat. Nastarenkaita käyttää Ifin kyselyn mukaan 81 prosenttia ja kitkarenkaita 19 prosenttia suomalaisista autoilijoista. Kitkarenkaita käytetään eniten Uusimaalla (29 %). Sen sijaan Lapissa, Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa yli 90 prosenttia käyttää nastarenkaita.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digiapu, Digihuolto, Digikauppa, Digitointi

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

11/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 12.11.2020


11-liite/2020



Liite
to 12.11.2020


Seuraa meitä somessa