Julkaistu 19.11.2020 0          

Turun Kehittäjä -palkinto jaettiin Visit Turulle

Turun Nuorkauppakamari on myöntänyt vuoden 2020 Turun Kehittäjä -palkinnon Visit Turulle.

Visit Turun valinnassa korostettiin pitkäjänteistä työtä elinkeinoelämän tukemisessa ja toisaalta myös ajanhermolla toimivia tekoja; vuonna 2020 Visit Turku oli vahvasti mukana suosittelemassa Ruissalon Maininkia mukaan Netflixin Unelmien näköalaravintolat (Restaurants on the Edge) -ravintolasarjaan. Myös korona-ajan tuomiin muutoksiin Visit Turku on reagoinut nopeasti.

- Visit Turku on tehnyt merkittävää työtä edistämällä myynnillisesti ja markkinoinnillisesti Turun alueen elinkeinoelämää niin saariston kuin muidenkin lähialueiden osalta. Pitkäjänteinen kansainvälinen PR-työ on tuonut alueemme maailmanlaajuisesti kotisohville Netflixin kautta. Samaan aikaan ruohonjuuritason tuki esimerkiksi saariston pienyrittäjille virkisti kotimaan matkailua korona-aikana: paikallisia pieniä matkailuyrityksiä tukemaan Visit Turku perusti koronakeväänä yhteisen KISSKA-palvelun, Turun Nuorkauppakamari toteaa perusteluissaan.

Palkinnon vastaanotti Visit Turun matkailujohtaja Anne-Marget Hellén.

- Me Visit Turussa olemme todella ilahtuneita saamastamme tunnustuksesta, sillä palkinto kertoo meidän onnistuneen tavoitteissamme. Haluamme vauhdittaa paikallista matkailua viestinnän ja markkinoinnin keinoin sekä koota voimia yhteistyöhön myös vaikeuksien keskellä, Hellén sanoo.

- Turun Nuorkauppakamarin Turun kehittäjä -palkinto on aina ollut ajan hermolla ja merkittävä huomionosoitus, Hellén toteaa ja jatkaa:

- Palkinto juhlistaa upeasti paikallisen elinkeinoelämän yhteistyötä, jolla on todella suuri merkitys kaupungin ja koko lähialueen vetovoimalle. Nyt me-henkeä tarvitaan kenties enemmän kuin koskaan.

Turun Nuorkauppakamarin vuodesta 1988 jakama tunnustus myönnetään vuosittain henkilölle, yritykselle, yhteisölle tai teolle, joka on merkittävällä tavalla lisännyt elinkeinoelämän ja muiden yhteiskuntatahojen aktiivista yhteistyötä ja vaikuttanut positiivisella tavalla Turun kehittämiseen. Viime vuosina palkinnon saajina ovat olleet mm. Turun Yliopiston uusi DI-koulutusohjelma, Ruisrock -festivaali, Valmet Automotive sekä Meyer Turku.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Uotila & Laine Oy

Uotila & Laine Oy

Kirjanpitotoimistoja, Tilitoimistoja, Verokonsultointi

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

11/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 12.11.2020


11-liite/2020



Liite
to 12.11.2020


Seuraa meitä somessa