Julkaistu 27.11.2020 0          

Naantalin ja Raision naapurustot tutuiksi – Know Your Hoods laajenee Turun seudulla

Naantali ja Raisio ovat suosittuja asuinpaikkoja, ja nyt muuttajia houkutellaan kaupunkeihin uudella ja käyttäjälähtöisellä tavalla. Kaupungit ovat liittyneet osaksi Naapurustojen hakukone Know Your Hoodsia (hoods.fi), joka kokoaa yhteen tietoa, tunnelmia ja asukkaiden tarinoita – sekä kannustaa asukkaita jättämään arvion omasta naapurustostaan.

Palvelu auttaa muuttajia etsimään itselleen parhaiten sopivan asuinpaikan kätevästi kuntarajat ylittäen. Naantalin ja Raision lisäksi hakukoneessa on tarjolla myös Kaarinan ja Turun naapurustot. Unelmiensa naapurustoa voi hakea esimerkiksi meren ääreltä, pellon laidalta tai kaupunkien keskustoista. Samalla voi perehtyä kiinnostaviin tilastoihin ja asukkaiden tarinoihin. Palvelu kannustaa myös kaupunkilaisia tutustumaan entistä paremmin kotikaupunkiinsa.

- Käyttäjämme ovat toivoneet sekä laajentumista uusiin kaupunkeihin että mahdollisuutta arvioida omia naapurustojaan. Julkaisun myötä molemmat toiveet toteutuvat ja kannustammekin asukkaita kertomaan, millaista on asua juuri heidän kulmillaan. Asukkaiden kommentit antavat arvokasta tietoa muuttajille, mutta myös kaupungeille aluekehityksen tueksi, kertoo Know Your Hoodsista vastaava Susanna Lahtinen.

- Olemme Raisiossa innolla mukana yhteistyössä. Hoodsin sisällöt tarjoavat monille raisiolaisillekin uutta ja toivomme tätä kautta myös uusia tutustujia kaupunkiin, kommentoi Raision viestintäpäällikkö Susse Määttänen.

- On hienoa, että kaupunkilaiset pääsevät nyt tutustumaan omaan asuinympäristöönsä uudella tavalla ja saavat jakaa omia havaintoja ja kokemuksia myös muille lähialueen asukkaille. Hoodsista löytyvät tällä hetkellä myös julkiset palvelut ja tiettyjä päivittäispalveluja kuten ruokakaupat. Tavoitteemme on, että saisimme lähitulevaisuudessa myös yksityiset palvelut ja esimerkiksi Föli-pysäkit kartalle, toteaa Naantalin elinkeinoasiamies Lassi Rosala.

Naapurustosuunnistukset kutsuvat jouluiseen seikkailuun

Jotta kaupunkeihin tutustuminen ei jäisi ainoastaan verkkoon, Naantali ja Raisio kutsuvat niin kaupunkilaiset kuin vierailijatkin mukaan jouluisiin tapahtumiin. Know Your Hoods järjestää kaupunkeihin inspiroivat Naapurustosuunnistukset, jotka tuovat kaupunkien tarinaa esiin erilaisten kysymysten ja tehtävien muodossa. Raisiossa suunnistetaan 5.–6.12.2020 ja Naantalissa 12.–13.12.2020.

Naapurustoissa on suunnistettu aiemminkin naapurikaupungeissa, ja rastit ovat houkutelleet satoja eri-ikäisiä suunnistajia. Tämänkertaiset reitit ovat kierrettävissä reilussa tunnissa, joten huonommallakin säällä kannattaa lähteä matkaan. Rastit sijaitsevat ulkona, minkä ansiosta turvavälit on helppo säilyttää.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

03/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 18.03.2021


03-liite/2021



Liite
to 18.03.2021


Seuraa meitä somessa