Julkaistu 28.12.2020 0          

Loimaa on nyt lemmikkien lähiruoan koti

Vielä viitisen vuotta sitten Suomessa myytävä koirien kuivaruoka tuotiin ulkomailta. Elettiin vahvaa lähiruuan ja kotimaisuuden trendin kasvuvaihetta ihmisravinnossa ja moni alkoi etsiä kaupan hyllyltä kotimaisia vaihtoehtoja myös lemmikeille. Kahden Loimaalla toimivan alan yrityksen tarina alkoi tämän oivaltamisesta.

–Me perustajat olemme koiraharrastajia. Kun huomasimme, ettei suomalaista kuivaruokaa saa ostaa mistään, innostuimme liikeideasta. Hyvin pian saimme myös muita mukaan, kertoo toimitusjohtaja Laura Strömberg Dagsmark Petfoodista.

–Kiinnostukseni heräsi nähtyäni eräällä konepajalla Pietariin lähtevän lemmikkiruokalinjaston. Yllätyksekseni vain yksi prosentti lemmikkien kuivaruuasta valmistettiin Suomessa. Siitä se lähti, toteaa puolestaan Rovio Pet Foodsin toimitusjohtaja Tero Rovio.

Rohkeasti omalla tiellä

Dagsmark Petfood Oy perustettiin vuonna 2016. Viime heinäkuussa yritys siirsi toimintansa Pohjanmaalta Loimaan Mellilään, HK Scanilta kolme vuotta sitten vapautuneisiin tiloihin.

–Olemme toteuttaneet alusta lähtien kahta perustavaa laatua olevaa oivallusta: kotimaisista raaka-aineista Suomessa valmistettu ruoka ja jakelukanavana marketit. Kun kuluttaja ostaa ruokaa omalle lautaselleen, hän saa samalla reissulla koiralleen sen laadukkaan kotimaisen. Olemmekin saaneet hyvän volyymin ja kattavan peiton myös pienille paikkakunnille, Laura Strömberg toteaa.

–Menimme aika rohkeasti markkinatrendiä vastaan. Vallalla oli ollut käsitys, että vain erikoisliikkeistä saa premium-ruokaa koirille. Tuotteemme valmistetaan aina Suomessa, suomalaisista puhtaista raaka-aineista ja voimme kertoa mistä ne tulevat. Nykyisin alkuvaihe tehdään Raision kalanrehutehtaalla mm. Saaristomeren Kasnäsin kalajauhosta ja antibioottivapaasta broilerjauheesta. Loimaalla ruoka jälkikäsitellään ja pakataan.

Tarkkaan harkittu konsepti

Alan uusin suomalainen tehdas, Rovio Pet Foods Oy, aloitti tänä syksynä Loimaalla. Kiinnostuttuaan kolmisen vuotta sitten alasta, maatalousyrittäjä Tero Rovio ryhtyi selvittämään lemmikkiruuan markkinoita ja tuotantoa. –Kansantaloudellisesti ja ekologisesti ajateltuna kuulosti erittäin hölmöltä, että käytettävät raaka-aineet viedään ensin ulkomaille ja tuodaan jalostettuna takaisin.

Löydettyään ympärilleen alan huippuosaajia, alkoi panostus tuotekehitykseen ja nyt ruokaa jo tuotetaan modernissa tehtaassa.

–Valmistamme kuivaruoan alusta saakka samojen seinien sisällä. Kananmuna on yksi tärkeä raaka-aine, se on lemmikeille optimaalinen proteiinin lähde. Tuotteet on suunniteltu ravitsemuksellinen laatu edellä ja mm. kananmunan käyttö tuoreena on tässä mittakaavassa ainutlaatuista johtuen prosessin haasteista ja hinnasta.

Ruuan tunnistettava alkuperä on tärkeää, samoin hiilijalanjälki.

–Kaikki on mietitty tarkalleen, tehdas käyttää kaasua ja sähköä, aurinkovoimala ja biokaasun käyttö ovat suunnitteilla.

Loimaa on logistisesti sopiva

Molemmat lemmikkiruokayritykset sijaitsevat lähes sattumalta Loimaalla, vajaan kymmenen kilometrin päässä toisistaan.

Tero Rovio on paljasjalkainen loimaalainen. Koiranruokatehdas sijaitsee lähellä Rovion muita yrityksiä, maatilaa ja kanalaa.

–Loimaa on logistisesti parhaita paikkoja. Raaka-aine saadaan lähiseudulta ja jakelu toimii. Myös työvoiman saatavuus on hyvä, työllistämme aluksi kymmenen henkeä, Rovio kertoo.

Laura Strömberg asuu Paraisilla. Hän löytää myös monta hyvää puolta Loimaasta.

–Tarvitsimme logistisesti hyvällä paikalla olevat tilat, joissa on kasvunvaraa. 5-henkinen tuotantohenkilökuntamme tulee tuplaantumaan ensi vuonna. Loimaa sijaitsee hyvällä kehittyvällä seudulla ysitien varressa ja alkutuotantomme tapahtuu lähellä Raisiossa.

Investointeja tulevaisuuteen

Alan pioneerina jo pitemmälle ehtineen Dagsmark Petfoodin liikevaihto menee tänä vuonna yli 4 miljoonan ja Laura Strömbergin mukaan tämä tulee olemaan ensimmäinen voitollinen vuosi.

–Ensimmäiset vuodet ovat aina raskaita. Nyt start up-yrityksen alkuvaiheesta on päästy ja uskallamme jo investoida tulevaisuuteen. Haluaisinkin toivottaa start-upin alkuvaiheissa oleville yrittäjille kärsivällisyyttä, step by step. Haaveita pitää olla, mutta tyvestä puuhun mennään.

Molemmilla valmistajilla on tarkoitus laajentaa tuotantoaan jatkossa muun muassa kissanruokiin. Molemmat ovat jatkossa myös kiinnostuneita toimialaa kehittävistä yhteistyöhankkeista.

Päivi Marjomaa

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Uotila & Laine Oy

Uotila & Laine Oy

Kirjanpitotoimistoja, Tilitoimistoja, Verokonsultointi

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

01/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 18.01.2021


Seuraa meitä somessa