Julkaistu 29.12.2020 0          

Merimaskun kirkonkylän rantaa kunnostettiin

Merimaskun kirkonkylän ranta on uudistunut. Vierasvenelaiturin ja entisen lossilaiturin läheisyyteen on kunnostettu uusi rantapolku, joka kulkee rantapoukamaa pitkin. Sen varrelle on toteutettu uusi kalastuslaituri ja rantaan on tuotu pöytä-penkkiyhdistelmiä. Naantalin Energia toteuttaa rantaan vielä pollarivalaistuksen.

Työt alueella alkoivat Merimaskussa marraskuussa. Rantaa on pienimuotoisesti ruopattu, kaislikoita on poistettu ja rantapenkka kivitetty luonnonkivillä viihtyisämmäksi kulkijoille.

Kalastuslaituri asennettiin marraskuun puolessa välissä. Laituri on kahdeksan metriä pitkä massiivibetoniponttonilaituri. Vastaavanlaiset laiturit toteutettiin Raumakarille noin vuosi sitten.

– Pienillä parannuksilla on pyritty lisäämään rannan kuntoa, viihtyisyyttä ja käytettävyyttä. Rantapolku parantaa rantaan pääsyä saaristoalueilla sekä merenrannan virkistyskäyttöä, toteaa yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi.

Hirven mukaan Raumakarille toteutetut kalastuslaiturit ovat osoittaneet, että niille on ollut käyttöä ja kysyntää. Merimaskun ranta on myös suosittu kalastuspaikka, joten mahdollisuus kalastaa laiturilta on haluttu mahdollistaa myös täällä.

Naantalin kaupungin viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää kertoo, että Merimaskun rantaa on kehitetty eri tahojen yhteistyöllä. Viime vuoden joulukuussa saaristolautakunta järjesti myös työpajan, jossa alueen asukkaat pääsivät ideoimaan ranta-alueen käyttöä.

– On ollut ilo huomata, että Merimaskun asukkaat, yhdistykset ja yrittäjät myös itse ryhtyivät sanoista tekoihin. Esimerkiksi kesällä Merimasku-seura järjesti rannan siivoustalkoot. Kiitos aktiiviselle seuralle, Rinne-Kylänpää toteaa ja jatkaa:

– Kaupunki on tuonut nyt oman panoksensa kehitystyöhön: vielä kun saamme rantaan valot, on jo mukava ottaa keväällä uusi kausi vastaan.

Uudistuneesta rannasta on tullut jo hyvää palautetta asukkailta.

Merimaskun kirkonkylän rannan kehittäminen on osa laajempaa suunnitelmaa Naantalin saaristoalueiden ranta-alueiden kehittämiseksi. Vuonna 2019 Naantalin kaupunki uudisti Rymättylän Röölän rantaa. Röölässä parannettiin silloin muun muassa vanhoja puulaitureita, veneiden laskuliuskaa sekä valaistusta.

Ensi vuonna kaupunki uudistaa Teersalon rantaa. Suunnittelu aloitetaan alkuvuodesta 2021.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky

Kirjanpitotoimistoja, Tilitoimistoja

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

01/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 18.01.2021


Seuraa meitä somessa