Julkaistu 15.02.2021 0          

Teersalon palvelut paranevat: uusi palvelurakennus valmistui

Velkualle, Teersalon rantaan on valmistunut uusi palvelurakennus. Rakennuksesta löytyvät pesukoneet, suihkut ja wc-tilat sekä keittiö, mitkä ovat niin alueen asukkaiden, vapaa-ajanasukkaiden kuin myös matkailijoiden ja veneilijöiden käytettävissä.

– Uusi palvelurakennus tuo rantaan sieltä puuttuvat palvelut. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntämä maaseuturahaston tuki teki kaupungille mahdolliseksi tämän hankkeen toteuttamisen, toteaa Naantalin kaupungin viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää. Kaupungin tilapalvelujen toteuttama rakennusprojekti alkoi Teersalossa kesällä 2020 ja huoltorakennus voidaan avata kaikkien käyttöön keväällä 2021.

Palvelurakennuksen ylläpidosta ja käyttöoikeudesta huolehtii Haukantupa Oy, Wanhan Salakuljettajan toiminnan pyörittämisen ohessa. Kaupungin ja Haukantupa Oy:n välinen sopimus on voimassa viisi vuotta kevääseen 2026 saakka.

– Virallisesti huoltorakennuksen vuosittainen toimikausi ulottuu kesäkuun alusta elokuun loppuun, mutta aukioloaikoja on mahdollista ulottaa kysynnän mukaan laajemmaksikin, kertoo Naantalin kaupungin kiinteistöpäällikkö Pekka Alm.

Huoltorakennuksen ovissa on sähkölukot, jolloin tiloihin ei tarvita erillisiä avaimia, vaan sisäänpääsy onnistuu esimerkiksi pin-koodin avulla.

Naantalin kaupungin rakennuttajainsinööri Ilmari Penttilä kertoo, että huoltorakennus toteutettiin tavanomaisesta urakoinnista poikkeavana ”ranskalaisena urakkana”, jossa tilaaja määrittelee rakennettavan rakennuksen toiminnot ja laatutason sekä urakan loppusumman.

– Tällainen urakointimuoto antaa kokonaisurakoitsijalle hyvin paljon vapauksia toteutuksen suhteen. Itse rakentaminen olikin sujuva prosessi ja lopputulos on erittäin laadukas, Penttilä sanoo.

Urakkakilpailun voitti Rakant Oy, jonka urakkatarjous arvioitiin sisällöltään ja varustukseltaan laadukkaimmaksi. Huoltorakennuksen arkkitehtisuunnittelusta vastasi Ark’Aboa Oy.

Teersalossa on vierasvenesatama, mutta varsinaisia palvelutiloja ei ole rannasta toistaiseksi löytynyt. Peseytymis-, pyykin- ja astianpesu- sekä ruoanlaittomahdollisuuksien lisäksi tilat toimivat myös levähdyspaikkana Saariston Rengastien pyöräilijöille, odotushuoneena lossin ja yhteysaluksen käyttäjille sekä taukotilana bussinkuljettajille.

Saariston ranta-alueita uudistetaan

Naantalissa on viime vuosina kehitetty ranta-alueita eri puolilla saaristoa. Vuonna 2019 Naantalin kaupunki uudisti Rymättylän Röölän rantaa. Röölässä parannettiin silloin muun muassa vanhoja puulaitureita, veneiden laskuluiskaa sekä valaistusta.

Loppuvuodesta 2020 Merimaskun kirkonkylän rantaa uudistettiin, ja rantaan valmistui rantapolku sekä kalastuslaituri.

– Kaupungin elinvoimaohjelman yhtenä tavoitteena on saariston vetovoimaisuuden kehittäminen. Saariston ranta-alueet ja satamat ovat tärkeitä alueita, joita haluamme kehittää Naantalin kaupungin käyntikortteina, Rinne-Kylänpää toteaa.

Teersalon huoltorakennuksen rakennushanke on Euroopan maaseuturahaston rahoittama.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

03/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 18.03.2021


03-liite/2021



Liite
to 18.03.2021


Seuraa meitä somessa