Julkaistu 18.02.2021 0          

Monenlaista tekemistä talvilomalla Turussa

Talviloma kutsuu liikkumaan ja osallistumaan eri puolilla kaupunkia. Tarjolla on niin avaruusseikkailuja, kulttuuria ja käsillä tekemistä kuin ulkoilumahdollisuuksia kaikenikäisille. Osallistuthan vain terveenä ja muistat noudattaa hygienia- ja yskimissääntöjä sekä turvaväli- ja maskisuosituksia.

Talvilomaa kannattaa viettää pienen porukan kesken, ja sisätiloissa on tärkeää käyttää käsidesiä ja maskia. Ulkoliikunta on turvallista, kun muistaa pitää reilun kahden metrin turvavälin muihin. Koronatilanteeseen liittyvät turvallisuusohjeet löytyvät kunkin tapahtumajärjestäjän verkkosivuilta ja tapahtumapaikoilta.

Vimmassa talvilomatapahtuma 9–18-vuotiaille

Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa (Aurakatu 16) on tiistaista torstaihin 23.–25.2. klo 12–16 maksuton talvilomatapahtuma 9–18-vuotiaille. Maalaus- ja piirustustyöpajassa tehdään omakuvia ja hahmoja rennolla otteella. Sisustuspajassa taiteillaan pieniä lasimaalauksia, joista koostetaan kattokruunu Vimman ala-aulaan. Valokuvastudiossa voi ikuistaa itsensä talvisessa maisemassa. Peliluolassa on Turku Game Academyn tietokone- ja konsolipelejä. Kahoot!-tietovisassa parhaat tietäjät palkitaan. Tapahtumaan on rajattu osallistujamäärä ja ennakkoilmoittautuminen. Maskin käyttöä suositellaan kaikille 10 vuotta täyttäneille.

Turku Rock Academyn stream-lähetykset jatkuvat maaliskuun loppuun asti. Hiihtolomalla lähetys on torstaina 25.2. klo 18. Esitykset ovat nähtävissä ja kuultavissa Turku Rock Academyn YouTube-kanavalla.

Aluenuorisotiloissa mukavaa toiminta

Eri puolilla Turkua olevissa nuorisotiloissa on hiihtolomalla tarjolla mukavaa toimintaa. Tilojen aukioloajat ja tarkat tiedot löydät sivulta turku.fi/nuoret ja nuorisotilojen somekanavista.

Esimerkiksi Syvälahden nuorisotilassa hiihtolomaviikon teemana on ympäristöviikko. Nuorten kanssa mm. tutustutaan ympäristöjärjestöjen toimintaan, katsotaan luontoaiheisia videoita ja tehdään öljyvahinkoharjoitus. Lisäksi keskustellaan kierrätyksestä ja istutetaan kasveja itsetehtyihin istutuslaatikoihin.

Ypsilonin nuorisotilassa on hiihtolomaviikolla mm. leffapäivä, tanssipelejä, kädentaitoja ja askartelua. Paattisten ja Runosmäen nuorisotiloissa on luvassa mm. pelailua, ulko- ja sisäliikuntaa sekä askartelua.

TGA järjestää talvilomalanit yli 13-vuotiaille etänä Discordissa perjantaina 26.2. klo 17–24. Luvassa on turnauksia eri peleissä ja rempseää lanimeininkiä virtuaalisesti.

Vihdoinkin oikea hiihtoloma

Turussa pääsee hiihtämään, luistelemaan, pulkkamäkeen ja laskettelemaan hiihtolomalla. Lapsille on tarjolla Impivaarassa hiihtokouluja ja Parkin kentällä luistelukouluja.

Koko perhe voi vuokrata sukset Impivaaran suksivuokraamosta (Eskonkatu 1). Vuokraamo on avoinna lomalla joka päivä klo 11–19. Vuokrasuksilla hiihtäminen onnistuu Impivaaran laduilla. Omilla suksilla pääsee hiihtämään Turun kuntoratojen laduilla, joita on tehty 50 kilometrin verran. Lisäksi ympäri kaupunkia on tehty paljon puistolatuja.

Luistimet saa vuokralle sekä Kupittaan luistelumadon vuokraamon (Tahkonkuja 5) että Parkin kentän (Tuureporinkatu 2) vuokraamon aukioloaikoina. Kaikki luonnonjäät ovat avoinna säävarauksella.

• Tiedot luistelupaikkojen aukioloajoista voi tarkistaa: turku.fi/luistelu

Pulkkamäkiä on ympäri turkua ja Hirvensalon hiihtokeskus on avoinna laskettelijoiden iloksi.

Hiihtoloman viettoa museoissa

Hiihtolomaa voi viettää talvista kaupunkiluontoa havainnoiden, ulkona leikkien ja liikkuen. Tekemällä ennakkovarauksen voit myös vierailla museoissa ja osallistua opastuksille, kuten vaikka Pikkuritarikierroksille.

Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

•Museo on avoinna ti–su klo 10–18

•Opastukset suomeksi la 20.2. ja su 21.2. klo 14 sekä ti–su 23.–28.2. klo 14

•Opastus ruotsiksi la 27.2. klo 13

Huom! Vierailu museossa tai osallistuminen opastukselle varaamalla paikka ennakkoon turku.fi/vierailemuseoissa.

Café Qwensel on avoinna ti–su klo 10–18.

Biologinen museo

•Museo on avoinna ti–su klo 9–17

•Tule havainnoimaan talvista kaupunkiluontoa!

oKe–pe 24.–26.2. klo 10–15 Omatoimisia tehtävärasteja museon pihalla. Mitä lintuja tunnistat? Miltä lumi näyttää läheltä? Miltä talvi kuulostaa?

o23.2.–7.3. ti–su klo 9–17 Ulkona jaossa talvibingo. Kerää luontohavaintoja Urheilupuistosta ja huuda BINGO!

Huom! Vierailu museossa varaamalla paikka ennakkoon turku.fi/vierailemuseoissa. Tehtävärastien tekemiseen ja talvibingoon ei tarvitse varata paikkaa.

Kuralan Kylämäki

•Ulkoilua raikkaassa talvisäässä!

oMa–su 22.–28.2. Omatoimisia avaruusaiheisia liikuntarasteja. Tutustu aurinkokuntaan Kylämäen pihapiireissä.

oOmatoiminen harjoituslatu lapsille. Omat sukset ja pulkat mukaan!

Kahvila Omena ja Kaneli avoinna 24.–25.2. klo 11–16.

Turun linna

•Museo on avoinna ti–su klo 10–18

•Opastukset ti–su 23.–28.2., Pikkuritarikierros klo 10 ja 14 ja Keskiaikakierros klo 12 ja 16

Huom! Vierailu museossa tai osallistuminen opastukselle varaamalla paikka ennakkoon turku.fi/vierailemuseoissa.

Kahvilaravintola Juhana Herttuan kellari on avoinna ma klo 11–15, ti–su klo 11–17.

Saagan talviloma verkossa

Uskallatko astua alukseen, matkalle kohti kaukaisia tähtiä? Pääkirjaston lastenosaston Saagan talviloman teemana on avaruus. Saagan somekanavissa julkaistaan kirjavinkkejä ja avaruusaiheinen Instagram-live on maanantaina 22.2. klo 15–16. Pääkirjastolta Saagan kirjakärrystä voit noutaa avaruusaiheisen puuhapaperin kotiin vietäväksi.

Kiva talviloma kulmilla – lähde avaruusmatkalle!

Talvilomalla järjestetään maksuton Avaruusmatka-tehtävärata lapsille ja perheille kahdeksalla alueella ympäri Turkua. Omatoimiselle tehtäväradalle voit lähteä maanantai-iltapäivästä perjantaihin 22.–26.2.

Käynnistä avaruusrakettisi ja lähde huimalle planeettahyppelylle. Tiesitkö, että Neptunus on sininen ja Saturnuksella on renkaat? Oletko aina halunnut tutustua avaruuden ihmeisiin? Avaruusmatkan aikana pääset tekemään avaruusaiheisia tehtäviä ja tutustumaan aurinkokuntamme planeettoihin. Tule mukaan seikkailuun!

Radan suorittaminen onnistuu hauskan tehtävävihon kanssa, joita on noudettavissa seuraavissa pisteissä:

•Ilpoinen: Ilpoisten kirjasto, Lauklähteenkatu 13, avoinna ma–ti klo 13–19 ja ke–pe klo 10–16

•Jäkärlä: Maarian Kylätalo, Arkeologinkatu 4 (samassa rakennuksessa Maarian nuorisotilan kanssa), avoinna ma–ti klo 9.30–14 ja ke–pe klo 10–15

•Kurala: Kuralan Kylämäki, Jaanintie 45. Tehtävävihot löytyvät Kokeiluverstaan edustalla sijaitsevista infokatoksen postilaatikoista

•Lauste: Lausteen Lähiötupa, Kirjurinaukio 3, Kirjurinaukion kulmassa, avoinna ma–pe klo 9–17

•Linnanpuisto: Turun linnanpuisto, tehtävävihot saa noutaa ravintola Juhana Herttuan kellarista (käynti esilinnan pihalta), Linnankatu 80

•Pansio: Pansion kirjasto, Pernontie 29, avoinna ma–ti klo 13–19 ja ke–pe klo 10–16

•Runosmäki: Runosmäen kirjasto, Piiparinpolku 13, avoinna ma klo 12–19, ti–ke klo 10–19 ja to–pe klo 10–16

•Varissuo: Varissuon kirjasto, Nisse Kavon katu 3, avoinna ma–to klo 10–19 ja pe klo 10–16

Tehtävävihon voi tulostaa myös itse osoitteesta turku.fi/kivaloma.

Turun filharmoninen orkesteri soi myös verkossa

Orkesterin verkkokonserttiarkistosta löydät kaikki tulevat ja menneet lähetykset. Kevään aikana on luvassa monipuolisia musiikkikokonaisuuksia ja eri instrumenttien solisteja. Tutustu verkkokonserttien tarjontaan, lähetysten seuraaminen on maksutonta.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

02/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 18.02.2021


Seuraa meitä somessa