Julkaistu 25.03.2021 0          

Leaderin hankerahoitus kuuluu myös yrityksille

Leader perustuu ajatukseen asukkaista oman alueensa parhaina asiantuntijoina ja kehittäjinä. Suomessa on 54 Leader-ryhmää, ja Varsinais-Suomen alueella niitä toimii viisi: I samma båt - Samassa veneessä, Jokivarsikumppanit, Ravakka, Varsin hyvä ja Ykkösakseli.

Leader-rahoitusta voivat hakea yhdistykset, alle 50 hengen yritykset, kunnat, oppilaitokset ja säätiöt.

Leader-yritystukea hakeva yritys voi olla aloittava tai jo toiminnassa oleva yritys ja sen on annettava pääasiallinen toimeentulo ainakin yhdelle henkilölle. Haettavissa olevien hankkeiden suuruusluokka on 10 000 € - 180 000 €, josta yritystukea voidaan myöntää tukimuodosta riippuen 20-75 %. Tätä suuremmat hankkeet haetaan suoraan ELY-keskuksesta. Rahoitusta voi hakea ympäri vuoden, hallitukset käsittelevät hakemuksia noin kuukauden välein.

- Jotta yritys voi hakea Leader-tukea, niin yrityksen tulee laatia liiketoimintasuunnitelma sekä suunnitelma ja kustannusarvio siitä toimenpiteestä, johon tukea haetaan. Lisäksi tarvitaan ainakin tulos- ja rahoitussuunnitelmat. Hakemus tehdään sähköisessä Hyrrä-palvelussa, kertoo Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:n toiminnanjohtaja Taina Sainio.

- Sama yritys voi saada tukea useammankin kerran, jos vain edellytykset täyttyvät. Uusiin hankkeisiin suhtaudutaan aina positiivisesti ja pyrimme selvittämään mahdolliset epäsopivuudet jo valmistelun alkupuolella, sillä lähes poikkeuksetta hylkäämiseen johtaa joku säädöksiin tai määräyksiin liittyvä seikka. Ja on todella mieluista, jos hankkeen avulla työllistetään uusia työtekijöitä, sanoo Sainio ja vinkkaa: etukäteen kannattaa tutustua esim. Haloo maaseutu -nettisivuilta löytyviin juttuihin tuetuista hankkeista.

Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta. Maaseuturahasto myönsi vuosina 2016-2020 Varsinais-Suomeen rahoitusta Leaderin ja ELY-keskuksen kautta 33 miljoona euroa.

Rahoitusta hakevan on hyvä muistaa, että hyvällä hankkeella on selkeä tarve, ja sen vaikutukset kantavat pitkälle. Hakijan kannattaa olla yhteydessä oman alueen Leader-toimistoon jo hankkeen suunnitteluvaiheessa, niin hän saa maksutonta neuvontaa hankesuunnitelman jalostamisessa ja rahoituksen hakuprosessin eri vaiheissa.

Leader-yritystuet:

1. Perustamistuki: perustamissuunnitelmassa oleviin toimenpiteisiin. Myös toimiva yritys voi saada perustamistukea, jos se ryhtyy harjoittamaan kokonaan uutta yritystoimintaa.

2. Investointituki: investoinnilla tulee olla olennaista merkitystä yrityksen perustamiselle, kasvulle tai kehittymiselle.

3. Investoinnin toteutettavuustutkimustuella voidaan hankkia yrityksen ulkopuolista asiantuntemusta ja neuvoja, joilla voidaan ensin selvittää kannattaako investointiin ryhtyä ja sen jälkeen voidaan suunnitella, miten investointi olisi taloudellisinta ja järkevintä toteuttaa. Toteutettavuustutkimuksen tuloksena tulisi olla mahdollisimman toteuttamiskelpoinen investointisuunnitelma.

4. Yritysryhmähankkeessa (3-10 yritystä) ryhmä kehittää toimintaansa sekä yhteisillä kehittämistoimenpiteillä että yrityskohtaisesti. Tavoitteena voi olla esimerkiksi tuotannollisen yhteistyön kehittäminen, markkinointi- ja myyntiyhteistyön kehittäminen tai tuoteperheen suunnittelu.

Helinä Mäkelä

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

03/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 18.03.2021


03-liite/2021



Liite
to 18.03.2021


Seuraa meitä somessa