Julkaistu 23.04.2021 0          
Naantalin yrittäjien uusi puheenjohtaja selvisi koronavuodesta kehittämällä uutta

Bisneksenä maailman parhaat vohvelit

Jos on joskus kävellyt Naantalin rannassa, on varmasti nähnyt idyllisen keltaisen puutalon ja sen edessä seisovan kyltin, jossa mainostetaan maailman parhaita vohveleita.

Kyseessä on kahvila-ravintola Amandis, jonka vohveleita tullaan syömään toiselta puolelta Suomea asti. Amandis on toiminut samalla paikalla Naantalissa jo liki 18 vuotta, ja vohvelit ovat olleet yrityksen liikeideassa alusta asti.

Yritystä luotsaa Annika Virtanen, joka jatkaa yrityksen perustaneen Sirpa-äitinsä työtä.

Vohveleiden reseptiä on kehitelty vuosien varrella, ja muutama vuosi sitten reseptiikka vaihdettiin kokonaan gluteenittomaksi. Myös Amandiksen keittiö on trimmattu huippuunsa niin, että kiirepiikitkin kestetään.

Amandiksen vohvelit ovat saaneet kiitosta monelta suunnalta, ja ne ovat voittaneet kahtena peräkkäisenä vuonna Naantalissa toteutetun Smaku-ruokatapahtuman paras annos -palkinnon.

Virtanen painottaa erinomaisten raaka-aineiden merkitystä sekä itse vohvelissa että täytteissä. Hän suosii kotimaisia, mielellään lähellä tuotettuja raaka-aineita.

Virtanen on jaksanut uskoa vohvelien voimaan vaikeinakin aikoina. Korona-aikana hän kehitti kuplavohveleihin perustuvan brändin, joka toimi talvikaudella pop up -myymälässä kauppakeskus Myllyssä ja sai paljon suosiota. Valmiina olisi myös liikuteltava kuplavohvelikärry – kunhan olisi taas tapahtumia, joihin sen voisi viedä.

Virtanen on ollut toimelias muutenkin, sillä korona-aikana on myös testattu ruokapalvelutoimintaa ja innovoitu kaikenlaista uutta.

–Meillä on mahtava henkilökunta ja ihania asiakkaita. Yhdessä ollaan selvitty. Hotellimme on pyörinyt koko ajan, mutta juhlapalvelu taas on ollut tauolla. Luulin, että se on liiketoiminnallemme todella tärkeä, mutta näköjään ilmankin pärjäillään, Virtanen sanoo.

Annika Virtasta pyydettiin Naantalin yrittäjien puheenjohtajaksi, koska hän on innostuva ja muutosmyönteinen yhteishengen luoja. Ideoita ja innovatiivisuutta tarvitaan, sillä Naantalin alueen yrittäjät ovat eläneet hankalia aikoja muiden lailla. Monia tärkeitä tapahtumia on peruttu ja tulevaisuus on epävarma.

Virtanen kertoo, että hän ja muut Naantalin yrittäjien hallituksen jäsenet tekevät parhaansa tuodakseen yhdistystä lähemmäs jäseniään. Uusia jäseniä on esimerkiksi esitelty somessa, ja yhteistyö Naantalin kaupungin kanssa on sujuvaa.

–Kaupunginjohtajamme on todella yrittäjämyönteinen, ja meille on hyvä vuoropuhelu myös elinkeinoasianpäällikkö Lassi Rosalan kanssa, Virtanen kehuu.

Tämä kesä on vielä kysymysmerkki, mutta kesällä 2022 Naantalin Luonnonmaalla toteutettavilta asuntomessuilta odotetaan paljon.

Heli Nieminen

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

04/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
ma 19.04.2021


04-liite/2021



Liite
to 19.04.2021


Seuraa meitä somessa